Tag Archives: EU

Lehdistötiedote: Vuoden graafikko 2013 äänestänyt eurovaaleissa

Lehdistötiedote 26.5.2019
Heti vapaa julkaistavaksi

Sosiaalisen median influensseri ja vuoden graafikko 2013 Kasper Strömman on tänään äänestänyt eurovaaleissa. Äänestäminen tapahtui juuri ennen puoltapäivää, joten kyse on Kasper Diem -blogin arvion mukaan ensimmäisiä äänestystapahtumia Euroopassa, ellei jopa ensimmäinen.

Vuoden graafikko 2013 kohauttaa hartioitaan.

”No, ensimmäinen schmensimmäinen, ei kai sillä niin väliä. Mutta koska äänestysaktiviteetti on perinteisesti ollut harmittavaisen alhainen eurovaaleissa, jonkun on näytettävä esimerkkiä.”

Kasper Diem -blogin tietojen mukaan Euroopan unionista kumotaan väite ensimmäisestä äänestäjästä, koska Unkarin Szegedissä on nähty myös yksi äänestäjä jo kello 10.30 aamupäivällä.

Tagged , , , ,

Uusi tutkimus julki: EU-skeptikon euro on vain kuusi markkaa – ”Miksi tästä asiasta vaietaan?”

10mk

Monesti kuullaan puhuttavan siitä että naisen euro on 83 senttiä. Tällä tarkoitetaan että siinä missä mies tienaa euron, nainen tienaa yleensä 17 senttiä vähemmän. Tarkasta summasta ei ole täyttä yksimielisyyttä, mutta yleisellä tasolla voidaan pitää ongelmana sitä että naiset tienaavat samantyyppisestä työstä vähemmän kuin miehet.

Yhteiskunnassamme on kuitenkin tämän lisäksi toinen, täysin kuoliaaksi vaiettu ongelma: EU-skeptikon euro, joka sadan sentin sijaan onkin kuusi markkaa.

Tutkija ja EU-skeptikko Saaresmaan Jukka on käärmeissään.

”Asiasta on tutkijapiireissä täysi yksimielisyys. EU-skeptikon euro on toistakymmentä vuotta ollut kuusi markkaa. Silti sitä ei nähdä ongelmana.”

Ihan tarkalleen ottaen EU-skeptikon euro ei edes ole täyttä kuutta markkaa, vaan 5,94573 markkaa. Saaresmaan mukaan se ei kuitenkaan ole suurin ongelma, vaan se ettei ongelmaa haluta myöntää.

”Tämä ongelma on ollut silmiemme edessä viimeiset viisitoista vuotta, mutta silti sitä vähätellään. Herää kysymys miksi?”

Tutkimuksen mukaan EU-skeptikkojen palkat eivät siinänsä eroa määrällisesti mitenkään EU-myönteisten vastaavista, mutta Saaresmaata jatkuva vähättely kyllästyttää.

”Yleensä ihmiset vain hymähtelevät hyväntahtoisesti kun kerron palkkani markoissa. Tämä jos mikään todistaa että siellä missä EU, siinä ongelma.”

Saaresmaan mukaan itsenäisyytemme viimeiset rippeet vietiin siinä vaiheessa kun omasta valuutasta luovuttiin. Silloin hänen silmiinsä tuleekin haikea katse.

”Toista se oli vielä 1970- ja 1980-luvulla kun vienti veti Neuvostoliittoon ja markka oli kuningas. Voin kertoa että siihen aikaan ei tässä maassa todellakaan kumarreltu mihinkään suuntaan, päinvastoin kuin nykyään.”

Tagged , , , , ,

Turkki: Onko Euroopan Unionissa siis nyt paikka vapaana?

baklava

Turkki täällä moi! 

Ensinnäkin, kuulin siitä Englanti-jutusta. Pahoitteluni siitä. Päättivät sitten äänestää itsensä ulos Euroopan Unionista. Todella sääli, näinä aikoina on hyvää pitää yhtä. Unionista tuskin tulee samanlaista ilman sitä vanhaa veijaria.

Olen myös ymmärtänyt että ihan kaikki eivät ole äänestyksen jälkeen ollut varauksemattoman tyytyväisiä sielläpäin. Mutta sellaistahan se on. Ei minunkaan maassani kaikki ole ihan täydellistä koko ajan. Mutta on ihan hyvä että asioissa on säröjä. Eihän aurinko muuten voi paistaa raoista sisään.

Mutta asiasta kukkaruukkuun! Nyt tämän ”brexitin” myötä, niin onko se nyt sitten niin että Euroopan Unionissa olisi yksi paikka vapaana? En välttämättä kysy itseni puolesta, mutta ihan mielenkiinnosta olisi hauska tietää. Että jos vaikka olisikin.

Eikö Euroopan Unioni toimikin vähän niinkuin tuolileikki? Se on siis meidän maassamme leikittävä peli missä ihmiset kulkevat tuolien ympäri muusiikin soidessa, ja sitten kun musiikki lakkaa niiden pitää istua. Mutta juju on se että tuoleja on yksi liian vähän, ja sitten se jolle ei löydy istumapaikkaa joutuu pois pelistä. Ehkä tätä leikkiä leikitään itseasiassa joka paikassa?

Elikkä olisiko se nyt sitten niin että yksi tuoli olisi tavallaan vapaana Ison-Britannian eron myötä? Voisin kyllä istua siihen jos ei kukaan muu halua. Eihän sitä nyt ole järkevää tyhjänäkään pitää. Mutta siis, ihan miten vaan.

Olen myös ymmärtänyt että siellä Brittein saarilla olisi ollut jotain haluttomuutta triggeröidä 50 artikla joka sinetöisi eron. Näin ystävänä voin sanoa että anna mennä vaan! Se on ihan ookoo. Ei kannata viivytellä. Kai se on tässä vaiheessa ihan sama.

Siinä samallahan tulisi sitten enemmän tilaa uusille jäsenmaille. 

Näetkö tämän herkullisen lautasellisen baklavaa? Näyttää hyvältä, eikö? Ne ovat minun maalleni hyvin tyypillisiä leivoksia. Ja jos siis olisi niin että Euroopan Unionista nyt löytyisi tilaa uudelle maalle niin näitä leivoksia riittäisi jokaiselle. Ihan jokaiselle. Aika suussa sulavan näköisiä, eikö?

Niin että jos paikka siinä Europpaon Unionssa olisi vapaana, niin kyllä minä voisin harkita. Eihän siitä miten haittaakaan voi olla.

No, niin, moicca!

Güle güle,
ystäväsi Turkki

PS. Ja tosiaankin, ei sitä artikla 50 laukaisemista todellakaan kannata ujostella. Kerran se vain kirpaisee!

Tagged , , , , ,