Helsingin poliisi järjesti männä viikolla seminaarin yhdessä kaupungin kanssa aiheenaan ”Helsinkiin kadonneet”. Monet ovat kuitenkin kohauttanut kulmakarvojaan nähtyään tilaisuuden kuvamateriaalin. Vaikuttaisi nimittäin siltä että poliisilla on vähän liiankin yksioikoinen kuva maassamme oleskelvista ulkomaalaisista.
Poliisi itse on kuitenkin nopeasti rientänyt oikaisemaan mistä on kyse. Kuvat kun ovat kuulemma ”otettu irti asiayhteydestään”, eikä niistä pidä vetää johtopäätöksiä seminaarin sisällöstä.
MTV:n jutun mukaan ongelmaa ei siis ole, koska komisario oli ”koko ajan tuonut esille ettei saa loukkaantua”. Tarkoitus ei kuulemma myöskään ollut olla rasistinen, vaan ”puhua asioista niiden oikeilla nimillä”. Kyseessä oli kuulemma myöskin ”konkreettinen kuvaus, minkälaisia ihmisiä saattaa olla”.
Komisarion mukaan ”toiset pahoittaa mielensä toisista asioista ja toiset toisista”, joka siis tarkoittaa että nämä stereotypiat ovat ihan ookoo. Ja ihan uusi tapa sanoa ”täällä ei ole mitään nähtävää, hajaantukaa.”
Mutta. Entäs jos Seitsemän veljestä kirjoitettaisiin tänä päivänä uudestaan, ja veljekset olisivatkin poliiseja? Me täällä Kasper Diem -blogissa päätimme kokeilla miltä se voisi näyttää.
Heti kättelyssä on tietenkin tärkeä korostaa ettei näistä saa loukkaantua. Nämä poliisiveljet ovat täysin fiktiivisiä, eikä tarkoituksena ole yleistää minkäänlaisia piirteitä oikeisiin poliiseihin.
Tarkoitus ei siis ole olla ennakkoluuloinen, vaan puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Tulee konkreettinen kuvaus, minkälaisia poliisit saattavat olla.
Huomioitavaa on myös että Kasper Diem -blogissa kiinnitetään erityistä huomiota laiskojen stereotypioiden kieltoon. Siksi näissä dioissa ei ole mitään moitittavaa.
Toisin sanoen ei mitään nähtävää täällä. Hajaantukaa.