Seuraava iso siirtolaisaalto tulee Porista – ”Kuin lauma heinäsirkkoja”

Suomi on vasta totuttelemassa syyrialaisiin ja irakilaisiin pakolaisiin, kun seuraava siirtolaistulva jo pyyhkäisee maamme yli kuin lauma heinäsirkkoja. Tällä kertaa ei kuitenkaan ole kyse Lähi-idän kriisien seurauksena syntyneestä pakolaisaallosta, vaan niinkin viheliäisestä ihmisryhmästä kuin porilaisista siirtolaisista.

Satakunnan kansa -lehden mukaan porilaisia kerrotaan tälläkin hetkellä olevan jopa 35 000 henkilöä diasporassa ympäri Suomea.

KyllaLahtee

Kaikkia tämä ei miellytä. Varsinkin pääkaupunkiseudulla asuva Saaresmaan Jukka ei katso hyvällä nykyistä menoa.

”Minä kutsun niitä termillä potuporilainen tunkeutuja. Ja jos minulta kysytään niin voin kertoa että täällä pääkaupunkiseudulla ei kertakaikkiaan ole heille tilaa. Ei se porilaisten marssi tätä tarkoittanut.”

Saaresmaa sylkee maahan.

”Voin kertoa että kaikkein pahimpia ovat sitten ankkuriporilaiset. Saattavat ensin lähettää yhden ylioppilaan Turkuun tai Helsinkiin yliopistoon, ja sitten muutaman vuoden kuluttua nuoremmat sisarukset tulevat perästä. Ovat kyllä sellaisia ovelia paskiaisia.”

Saaresmaan Jukka nojaa vuoden 1991 vuosimallia olevaan Nissan Primera -merkkiseen henkilöautoonsa ja sytyttää itsekäärityn savukkeen.

”Ollaan kaveriporukan kanssa mietitty voisiko niitä porilaisia pakkopalauttaa Onnibussilla kotiseudulleen. Mutta siinä olisi sitten tietenkin heti joku suvakki itkemässä ettei ole ihmisarvoista kohtelua.”

Porinolut

Porissa on myös aikoinaan pantu olutta.

Tutkijoiden mukaan Pori on sinänsä turvallinen paikka – mutta se on myös osa ongelmaa. Pori kun mielletään vähän liiankin turvalliseksi sen jälkeen kun siirtolainen on päässyt pääkaupunkimetropolin humun makuun.

Saaresmaa ei kuitenkaan tästä välitä, vaan manaa porilaiset alimpaan maanrakoon.

“Henkilökohtainen ongelmani on myös se että porilaiset ovat liian attraktiivisia. Varsinkin niiden länsisuomalainen puheparsi on katsos kuin kissanminttua täkäläisille. Miten minä muka pystyn kilpailemaan sen kanssa?”

Saaresmaan Jukalla on kuitenkin ratkaisu omasta takaa.

”Kaikkein parasta olisi tietenkin jos porilaisia autettaisiin paikan päällä Porissa. Ja niillä rahoilla jotka me säästämme siinä ettemme hyysää porilaisia, niin voitaisiin esimerkiksi hoitaa vanhuksia.”

Saaresmaa katsoo tuimasti kohti.

”Mutta ei sitten porilaisia vanhuksia.”


0 Shares
Tagged , , , , , ,

One thought on “Seuraava iso siirtolaisaalto tulee Porista – ”Kuin lauma heinäsirkkoja”

  1. […] 35 000. Tästä pelästyneenä sosiaalisen median vaikuttaja Kasper  Strömman kirjoitti blogin porilaisaallosta verraten meitä heinäsirkkoihin. Jotkut sudeettiporilaiset ovat kuulemma saaneet pinkkejä […]

Comments are closed.