Joulukuun soittolista

CD_autolev_crop

Joulu on nyt jälleen kerran ohi, ja sehän tarkoittaa sitä että vihdoinkin voi lopettaa sen joulumusiikin kuuntelun. Huh! Sen kunniaksi me täällä Kasper Diem -blogissa olemme koonneet listan jossa on kahdeksantoista hyvää, normaalia kappaletta. Iloisia kuunteluhetkiä!

1. Chance the Rapper: All Night (feat. Knox Fortune)
Vihdoinkin kännikuskit ovat saanet oman antheminsa.

2. Vulfpeck: Dean Town
Mikä on tämä älytön, instrumentaalinen musiikkijuna? Mikä tahansa onkaan, älä anna sen pysähtyä.

3. Hot Chip: Love is the Future
Sitä aina väittää itselleen ettei välitä Hot Chipista, mutta sitten kun viululla höystetyt stemmat alkaa sitä on kuitenkin myyty.

4. Juice Aleem: Blues Block Party
Englannin Juice pesee Suomen Juicen 6–0. Ainakin mitä tulee räppäämiseen.

5. The Avalanches: Subways
Mihin hävisit elämästämme silloin kymmenen vuotta sitten, Avalanches? No, pääasia että olet nyt takaisin.

6. Petite Meller: Backpack
Helposti voisi nähdä että jokin 1980-luvun elokuva voisi loppua tähän kappaleeseen. Vaikka kappale onkin tältä vuosikymmeneltä.

7. Electric Guest: Dear to Me
Tämä kappale kuulostaa siltä miltä tuntuu ajaa autoa yöllä.

8. Bon Iver: 33 “GOD”
Heti kun pääsee sen yli miten tekotaiteellisesti Bon Iverin uusimman albumin kaikki kappaleet ovat nimetty niistä voi alkaa nauttia. Niinkuin tästäkin.

9. Tkay Maidza: Tennies
Ylistyslaulu tennareille.

10. Rebecca & Fiona: Party Hard
Me and myself, we party hard / Hang every night at the local bar /
Sit around, drink, playing cards / Checking out stuff on the VCR. Ei sanoitusten tarvitse olla tämän kummempia.

11. New Shack: 1979
Käsi ylös ne jotka ovat aina vihanneet Smashing Pumpkinsin musiikkia. Hyvä. Ja nyt käsi ylös kaikki jotka kuitenkin pitävät tästä 1979-hitin versiosta. Mitä taikuuttaa tämä on?

12. Anna Järvinen: Affären
Fakta nro 1: Anna Järvisen ”Ostosten joukosta” on oikein hyvä kappale. Fakta nro 2: Alkuperäinen ruotsinkielinen versio on kuitenkin parempi.

13. Opal: France
Mistä sanoitkaan olevasi kotoisin? Ai siitä maasta jossa ollaan tehty niin hyvää elektronista musiikkia viimeiset kaksikymmentä vuotta. No ilmankos.

14. Justice: Randy
Justice on takaisin, ja himokkaampana kuin koskaan.

15. Ary: Higher
Ja mikäs tämä nyt on? Ettei vaan olisi jälleen lahjakas norjalainen multi-instrumentalisti joka tekee timanttista musiikkia.

16. Jain: Makeba
Jain kertoo saaneensa monet musikaaliset influenssinsa niiltä vuosilta kun asui Kongossa. Kyllä me ostamme sen.

17. The Weeknd feat. Daft Punk: I Feel it Coming
Jos olet aina etsinyt kappaletta joka täydellisesti simuloi Michael Jacksonin 80-luvun tuotantoa, tämä on se. Suositellaan kuunneltavaksi heti Michaelin Human Nature -kappaleen perään.

18. Liv: Wings of Love
Lykke Li kuvailee tätä superyhtyettä (johon itse kuuluu) sanoilla ”jos Abba ja Fleetwood Mac saisi vauvan”. Se on oikein hyvä luonnehdinta.


0 Shares
Tagged , ,