Kasper Diem
Suomen hallituksen kaavailut haastatella työttömiä työnhakijoita kolmen kuukauden välein on taas nytkähtänyt eteenpäin. Kasper Diem -blogin saamien tietojen mukaan suunnitelmia on tänään tarkennettu niin että työttömien haastattelut aletaan Kokoomuksen vaatimuksen mukaan pitämään metsässä.
Haastattelutyöryhmää vetävä Saaresmaan Jukka on järjestelyihin tyytyväinen.
”Mieti itse. Pimenevä ilta. Lumi narskuu kenkien alla. Työtön työnhakija hiihtää syvälle metsään jossa siintää valo. Laavu. Ja laavussa punaposkinen virkailija kirjoittamassa raporttia rätisevän avotulen äärellä. Tämä on kyllä paras idea miesmuistiin.”
Saaresmaan mukaan työvoimatoimiston virkailijoille on jo tilattu lämpökerrastot ja Trangiat haastattelusavottaa varten.
”Metsässä on sitäpaitsi sitä Talvisodan henkeä, joten tämä on kaikin puolin moraalia nostattavaa. Miten me emme aikaisemmin keksineet etsiä niitä työpaikkoja sieltä? Mutta siinä sen taas näkee että kun kykyihmiset visioi niin alkaa syntyä tulosta.”
Saaresmaa rauhoittuu hetkeksi.
”Tietenkin olemme myös kysyneet ääneen kysymyksen siitä onko metsä todellakin soveltuva paikka näihin haastatteluin? No, metsä on kuitenkin suomalaisten henkinen koti, ja paikka johon jokainen meistä halajaa. Näkeehän sen auton ikkunastakin.”