Kasper Diem -blogi: Poliisin erityissyynissä nyt ulkomaisen näköiset marjat

mustikka

Viime päivinä on puhuttanut poliisin väitetty etninen profilointi. Siviiliasuiset poliisit ovat silminnäkijöiden mukaan kovistellut ulkomaalaisen näköisiä ihmisiä, mikä sen lisäksi että on laitonta tuntuu epämielyttävältä. Varsinkin uhreista.

Kasper Diem -blogin saamien tietojen mukaan Poliisi aikoo kuitenkin nyt laajentaa tätä valvontaa, kun kohteena on seuraavaksi ulkomaalaisen oloiset marjat.

Ylikonstaapeli Bo Hager Poliisin ulkomaalaisyksiköstä pitää linjausta perusteltuna.

”Ulkomaalaiset marjat ovat vaaraksi suomalaisille, sehän on selvästi kirjoitettu jokaisen pakastealtaan kylkeen koko maassa. Parempi siis olla varuillaan, ja siksi nämä tarkastukset ovat paikallaan.”

Varsinkin mustikat ovat tehotarkkailussa.

”Toiminnassamme lähdemme siitä että tarkistamme kaikki vähänkin liian isoilta näyttävät mustikat. Perinteisestihän mustikoiden tulee olla pieniä ja kasvaa maassaa varvuissa. Viime vuosina maassamme on kuitenkin nyt nähty myös paljon isoja ja pulleita mustikoita jotka kasvavat pensaassa.”

Silminnäkijöiden mukaan siviiliasuinen partio on jo eilen yrittänyt laittaa pensasmustikkapuskaa käsirautoihin.

”Yksi konstaapeleistamme taisi siinä rytäkässä kadottaa virkamerkkinsä, mikä tietenkin harmittaa. Mutta miehemme ravisteli sitä puskaa siitä hyvästä kunnolla. Oppii maan tavoille.”

Ylikonstaapeli Hager ei näe ratsauksissa mitään epätavallista.

”Miksi teemme näitä tarkistuksia? Eiköhän sen nyt pitäisi olla kaikille selvää, mutta väännän sen vielä rautalangasta: oma maa mansikka, muu maa mustikka. Sinähän kuulet itse.”

Konstaapeli Hager haluaa vielä lopuksi korostaa että mitään etnistä profilointia marjojen suhteen ei kuitenkaan tapahdu eikä ikinä tule tapahtumaan, ja jos tämän linjauksen kanssa on ongelma niin voidaan kyllä mennä asemalle selvittelemään asiaa.


0 Shares
Tagged , , , ,