Tag Archives: psykologia

Tutkija: ”Jos Turun tragediasta voi oppia jotain, niin sen että kun hätä on suurin voimme vielä luottaa siihen että kanssaihmiset kuvaavat sen hiljaa vieressä puhelimellaan”

Puhelin

Viime perjantaina tapahtunut usean ihmisen puukotus Turun keskustassa on syvästi järkyttänyt maatamme. Harvoin näkee niin kylmäveristä ja järjetöntä tekoa keskellä kirkasta päivää, eikä teolle vielä tätä kirjoittaessa ole saatu selitystä. Tekijä saatiin kuitenkin nopeasti kiinni, ja häntä tullaan kuulustelemaan lähipäivinä.

Tragedia on kuitenkin osoittanut selvästi sen miten kansamme toimii kriisitilanteissa. Tutkija Saaresmaan Jukka näkee ihmisten käytöksessä selkeitä lainalaisuuksia.

”Minusta tässä nähtiin ennen kaikkea yksi asia: kun hätä on suurin nykysuomalainen ei jää toimettomaksi, vaan onkii äkkiä älypuhelimensa taskusta ja kuvaa tapahtuman hiljaa vierestä. Se osoittaa että kanssaihmisen kohtalo kiinnostaa. Tavallaan. Mutta vain etäisesti, ja vain jos siitä saa hyvän videopätkän jota jakaa sosiaalisessa mediassa.”

Vaikka poikkeuksiakin löytyy, yhdeksän kymmenestä tuntuisi valitsevan kameramiehehen roolin silloin kun tilanne muuttuu uhkaavaksi.

Hukkuminen, iso liikenneonnettomuus, luonnonkatastrofi… mitä suurempi hätätila, sen varmempaa on se että tilanteen ympärille kerääntyy joukko ihmisiä. Mutta lähinnä kuvaamaan sitä. Suomalaisethan ovat aina olleet edelläkävijöitä mobiilitekniikassa. Mutta en ole varma onko tämä siitä hyvä ilmentymä.”

Tutkija Saaresmaa sanoo tavallaan ymmärtävänsä käytöksen mekanismeja.

”Niin. Ainahan on mahdollisuus että siitä videosta saa sata euroa kun se julkaistaan jonkun lehden nettisivulla. Tai ainakin leffaliput. Onko  leffaliput sitten hyvä palkinto siitä että näkee jonkun kuolevan, se on sitten ihan toinen keskustelu.”

Saaresmaan Jukka katsoo silmiin.

”Olisin valmis menemään niinkin pitkälle että väitän että jos vieras valta hyökkäisi tänä päivänä maahamme, useammat meistä päätyisivät yksinkertaisesti kuvaamaan tapahtuman sen sijaan että tekisivät asialle mitään.”

Lopuksi tutkija näyttää huolestuneelta.

”Käytöshän ei tietenkään ole varsinaisesti edes kytketty suomalaisuuteen, vaan tätä nähdään nyt maailmanlaajuisesti. Mutta milloin meistä kaikista tuli pikku dokumenttifilmaajia jotka eivät ikäänkuin sekaannu omaan elämäänsä mitenkään?”

 

Tagged , , , , , ,

Nuorekas psykologi: ”Kun lapsi ragee kannattaa itse pysytellä rauhallisena”

pussel

Kirjoittanut nuorekas psykologi

Jokainen vanhempi on välillä törmännyt siihen että lapsi osoittaa mieltään ja kiukuttelee. Houkutus on silloin usein suuri itse tiuskia takaisin, mutta psykologien mukaan tätä tulee välttää jos se suinkin vain on mahdollista.

Kasper Diem -blogin nuorekkaan psykologin mukaan tähän on monta syytä.

”Jos lapsi kiukuttelee tärkeintä on itse säilyttää maltti. Miksi? Koska muuten teitä on pian kaksi jotka ragee, ja sitä kukaan ei halua. Se on tosi facepalm.”

Nuorekas psykologi neuvoo pitämään vanhemmuuden ja lapsuuden roolit selkeästi erillään.

”Se on selvää että pitkän päivän jälkeen saatat itsekin olla väsynyt, ja silloin kärsivällisyys ei ole parhaimmillaan. Varsinkin jos olet ollut krebaamassa edellisenä iltana. Mutta tässäkin tärkeintä on itsekuri, ja että muistat että sinä olet aikuinen”.

Nuorekas psykologi haluaa muistuttaa ettei kukaan ole täydellinen.

”On tärkeää hyväksyä se tosia-asia että jokaisen vanhemman itsehillintä pettää jossain vaiheessa. Mutta jos vain pysyt tilanteen herrana ja saat lapsen rauhoittamaan tulet huomaamaan että se on tosi ebin.”

Lopuksi nuorekas psykologi haluaa muistuttaa vanhemmuuden vastuusta.

”Aion sanoa tämän uudestaan. Ehkä tärkeintä kaikesta on muistaa että lapsesi ei ole sinun BFF. Kannattaa siis pitää aikuisuuden ja lapsen roolit erillään, eikä yrittää olla lapsille mieliksi esimerkiksi lainaamalla hänen puheparttansa. Se jos jokin on tosi epic fail.”

Tagged , , , ,