Tag Archives: Noropuisto

Päivä taidemuseossa

Joskus me täällä Kasper Diem -blogissa käymme taidemuseossa. Varsinkin nykytaiteen museothan ovat yleensä arkkitehtonisesti puhdaslinjaisia paikkoja jossa korkealuokkaista taidetta voi katsoa aistikkaassa valaistuksessa, ilmavasti ripustettuna. Sehän ei kuulosta hullummalta.

RuutBryyk

Meidän valintamme oli Espoon Emma jossa on tällä hetkellä näytillä esimerkiksi iso Ruut Bryyk -näyttely. Se on ihan ookoo, mutta aiomme nyt sanoa sen suoraan: jos on nähnyt yhden Ruut Bryykin teoksista niin on ikäänkuin nähnyt ne kaikki. No niin, siinä, sanoimme sen.
Mutta se ei tarkoita etteikö tässä eri museoiden Espoo-kompleksissa olisi paljon muuta mielenkiintoista.

EspooEmma

Niinkuin vaikka Turppi-ryhmän jälleenrakennettu installaatio vuodelta 1982. Mikä-ryhmä? Niinpä. Siksi niitä esitelläänkin koska et ole kuullut niistä ennen.

Art1

1980-luvun alku on selvästi ollut hienoa aikaa. On saanut maata kalliolla vakosamettihousuissa ja peittää itsensä sammaleella ja viime vuoden lehdillä. Nämä ihmiset ovat osanneet elää.

Art2

Lisäksi kukaan ei ole katsonut kieroon vaikka on maalannut random seinän omalla ulosteellaan liejulla. Yläosattomissa. Taiteen nimissä.

Artsy4

Puhumattakaan siitä että on taas voinut käydä maate kalliolle,  vakosamettihuosuissa. Ja peittää itsensä raparperilla. Turppi-ryhmä oli kaikin tavoin kiehtova tuttavuus.

Saastamoisen

Mutta Emmassa on kuten sanottua muutakin. Niinkin Saastamoisen säätiön kokoelma. Tämän kokoelman taideteokset olivatkin oikein laadukkaita ja kestävän oloisia, mutta meidän on pakko puhua tästä logosta. What gives? Sen on tarkoitus olla logo, ei mikään kirjain-sudoku.

VUodenVauvaLifts

Onneksi Lelumuseoon taas oli asennettu pieni kuntosali, mikä oli kätevää koska vuoden vauvan oli koko päivän tehnyt mieli pumpata rautaa. Varmastikin sen vuoksi kun me täällä Kasper Diem -blogissa olemme vahingossa jo pidemmän aikaan syöttäneet vesselille proteiinijauhetta äidinmaidonkorvikkeen sijaan.

VaaleaPaahto

Espoon kaupunginmuseon KAMUN puolella taas oli jostain syystä näytillä vanhoja pakkauksia rivissä. Tämä ilahduttaa meitä suuresti täällä Kasper Diem -blogissa – mehän nimittäin rakastamme vanhoja pakkauksia. Ja sitä fakta että on ollut aika jolloin tummapaahtoinen kahvi on ollut normi, ja vaaleapaahtoista on mainostettu uutuutena.

Bulgaria520

On myös kiehtovaa nähdän miten Bulgarianjogurtti on muuttunut vuosien mittaan. Kun purkista on näköjään karsittu vuosien mittaan pois kaikki etnisyys ja kansallispukuun viittaava, millä tavalla nykyinen ruskeahiuksinen hahmo viittaa enää mitenkään Bulgariaan? (Oikeammanpuolimmainen purkki on sitten lisätty kuvaan Kasper Diem -blogin toimesta.)

NokkalanValinta

Joskus ei niin kauan sitten on myös ollut aika jolloin graafinen suunnittelija on omistanut ”kyniä” jolla hän on ”tekstannut”, ja välillä jopa ”piirtänyt”. Tämä kieltämättä vaikuttaa tänä päivänä eksoottiselta kun on kiellettyä tehdä mainoksia muilla välineillä kun tietokoneella.

Noropuisto

Mikä sitten oli päivän paras taideteos? Sen on kuitenkin oltava tämä paikallisen Länsiväylä-lehden pikkujuttu uudesta espoolaisesta lasten Noropuistosta. Aijaij. Tämä se vasta on taidetta kauneimmillaan.

Taidemuseo Emma on Espoossa.

Tagged , , , , ,