Tag Archives: Nokia

Kasper Diem: Nokia tuo takaisin myös kumipamppunsa uutena versiona

KONICA MINOLTA DIGITAL CAMERA

Nostalgikot ovat viime päivinä kohisseet siitä miten Nokia tuo markkinoille klassisen 3310-mallinsa uudistettuna versiona. Kyseessä on päivitetty versio klassisesta 1990-luvun mallista, ja ainakin ennakkohypen perusteella näyttäisi siltä että tästä retropuhelimesta tulee menestys.

Kasper Diem -blogin saamien tieojen mukaan tämä on kuitenkin vasta alkua. 3310-mallin vastaanotosta rohkaistuneina Nokia tuo nimittäin myös lähiviikkoina takaisin markkinoille ikonisen kumipamppunsa.

Kyseessä ei puhelimen lailla tälläkään kertaa ole täysin sama tuote kun aiemmin, vaan päivitetty versio. Uuteen pamppuun on nyt lisätty mm. kamera. Lisäksi siihen on tuntemattomasta syystä lisätty Android-käyttöjärjestelmä.

annonssi29

Kasper Diem -blogin saamien tietojen mukaan uusi pamppu ei ole tullut korvaamaan nykyajan high-end-pamppuja, vaan sen tarkoitus on toimia lähinnä varapamppuna. Päinvastoin kuin nykypamput uusvanha pamppu pysyy kuitenkin valmiustilassa jopa kuukauden, kun tämän päivän pampun valmiustila on tyypillisimmillään vuorokausi – jos sitäkään.

Nykypäivää on myös se että uusi kumipamppu toimii myös tosi lyhyenä, kumisena selfiesauvana.

Saatavuudesta ei ole vielä tietpa, mutta sen sijaan nykyinen vihapuheen kultakausi antaa hyvää syytä olettaa että klassinen mainoslause ”missä ei sana auta siellä tarvitaan Nokian kumipamppua” otettaneen käyttöön.

Tagged , ,

Top 10 Suomen kunnanvaakunat

Ei ole mikään salaisuus että me täällä Kasper Diem -blogissa rakastamme vaakunoita. Rakastamme niitä niin paljon että voisimme mennä niiden kanssa naimisiin. Siksi saatammekin viettää kohtuuttoman ison osan päivästä vain katsellen niitä.

Jonin aikaa sitten katselimme norjalaisia ja venäläisiä kunnanvaakunoita. Tällä kertaa olemme suunnanneet katseemme kotimaahan. Tässä kymmenen parasta.

Rautalampi520
1. Rautalampi
Hyvä vaakuna kertoo tarinan ja Rautalampi ei ole tästä poikkeus. Tarun mukaan Rautalammella asui aikanaan vain kaksi karskia metsuria jotka tunsivat voimakasta vetoa toisiaan kohtaan, mutta heidän välissään oli syvä ja vuolaasti virtaava lampi joka esti heidän lihalliset iloittelunsa. Kunnes sitten eräänä päivänä he keräsivät rohkeutta ja astuivat lampeen, vain huomatakseen ettei vedenpinta ylettynyt kuin nilkkoihin saakka, ja sen jälkeen siitä pärskimisestä ja kähmimisestä ei meinannut tulla loppua.
Vielä tänäänkin Suomen pride-henkisin vaakuna.

Raisio520

2. Raisio
– Hoi, uljas ritari erikoisella punaisella hevosella täällä! Olen matkalla jaloon taistoon, mutta saisinko ennen sitä käyttää bajamajaanne?
– Ilman muuta, uljas ritari. Mutta wc-paperia ei sitten ole.
– Ei se mitään, voin leikkata palan viitastani loisteliaalla miekallani.

 

Hirvensalmi520

3. Hirvensalmi
”Hei katsokaa, olen muotihirvi ja haluan esitellä uusia Christian Louboutin -kenkiäni. Se on myös syy miksi silmäni säkenöi niin kovasti.” Suomen muotipitäjiä.

Lahti520

4. Lahti
Tarinan mukaan Lahden vaakuna esittää junan pyörää joka on syttynyt tuleen koska junalla on niin kiire pois pitäjästä. Se on hauskaa koska se on totta.

Inari520

5. Inari
Inari oli yksi niistä kunnista joka koki isoja aineellisia tappioita toisen maailmansodan aikana kun saksalaiset perääntyessään sovelsivat poltetun maan taktiikkaa. Sanotaankin että Inarista jäi jäljelle vain yksi tolppa.
Mutta jäi saksalaisten jäljiltä toki muutakin, niin kuin mielenkiinto tohtori Mengelevin oppeihin. Siksi kunnanvaakunassa voi vielä tänäkin päivänä nähdä kiehtovan lääketieteellisessä kokeessa syntynyt porolohi*. Se ei ikävä kyllä selvinnyt kokeesta hengissä.

Kuivaniemi

6. Kuivaniemi
Ihmiset kysyvät usein josko Kuivaniemi todellakin on niin kuiva kun väitetään? No, vaakunasta sen näkee. Henkitoreissaan kuivalla niemellä kärsivä hylje kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Isokyro520

7. Isokyrö
Jo useampien vuosien ajan isokyröläiset ovat yrittäneet arvailla mitä heidän vaakunassaan esiintyvällä karhulla on käpälissään. Joku on arvellut karhun olevan raivoissaan jukkapalmulle, toiset taas että kyseessä on pieni käärme jonka selästä kasvaa maailman isoin kasvain. Paras arvaus tähän asti on kuitenkin maailman masentavin joulukuusi.

Hamina520

8. Hamina
Haminan vaakunassa ei sinänsä ole mitään vikaa. Kultainen kruunu hopeisella aaltotyviöllä, saatteena kultainen kruunu. Mikä siinä. Mutta eikö tämä ole oudon tutun näköinen. Hetkinen…

HaminaHelsinki

…sehän on käytännössä sama kuin Helsingin vaakuna. Tosi originaalia, Hamina. Tosi originaalia.

Nokia520

9. Nokia
Nokian perinteikkäässä vaakunassa voi nähdä inhottavan näädän juoksevan ylävirtaan. Tarustojen mukaan tämä inhottava näätä etsii ”uutta Nokiaa”.

Naantali520

10. Naantali
Teknisesti ottaen kirjaimet eivät kuulu heraldikkaan, mutta välittääkö Naantali siitä? Ei todellakaan välitä. Moni on vuosien mittaan yrittänyt arvailla mistä vaakunassa esiintyvät kirjaimet VG on lyhenne, mutta naantalilaiset vaikenevat tästä visusti. Parhaat arvaukset tähän mennessä ovat vaatimaton gunta, vagina galaksi ja valtava ghetto.

Tagged , , , , , , , , ,

Kasper Diem 20 vuotta sitten: ”Vain mäntit poimivat mustikoita, nyt pelataan matopeliä”

Kasper Diemin uudessa sarjassa käydään läpi blogin parhaita kirjoituksia vuosien mittaan. Tänään muistellaan vuotta 1996.

KASPER_DIEM_42296

26.7.1996
Hei kaverit!
Huhut kertovat että Mobira Cityman -puhelimistaan tuttu puhelinvalmistaja Nokia suunnittelee seuraavaan kännykkämalliinsa pientä tietokonepeliä. Tämä on tietenkin ennenkuulumatonta, mutta osoittaa samalla miten ygösiä me suomalaiset olemme langattomassa puhelintekniikassa.

Disketillä Kasper Diem -blogin toimitukseen saapunut huippusalainen kuva näyttääkin selvästi miten kännykän ruudulla voi tulevaisuudessa pelata ihan oikeaa tietsikkapeliä. Onkin aivan maailmanlaajuisesti poikkeuksellista että ”juppinallen” prosessori on tällä tavalla valjastettu viihteen palvelukseen.

Snake2

Nokialaisen syväkurkun mukaan tämä uusi peli kulkee nimellä ”projekti matopeli” ja kuvaa presidentti Ahtisaarta poimimassa mustikoita. 

Tämän myötä onkin selvää että kahdenkymmenen vuoden kuluttua vain mäntit tulevat poimimaan oikeita mustikoita. Koska nyt kun Suomi on vihdoinkin ottanut lopullisen askeleen maatalouskansasta jälkiteolliseksi yhteiskunnaksi on lunnollista että tästä lähtien kaikki liikenevät voimavarat kannattaa satsata näihin uusiin ”mobiilipeleihin” pelaamalla niitä aina kun on mahdollista. Eikä kykkiä metsässä niinkuin joku tauno.

Ookoo, nyt täytyy lopettaa koska Frendit alkaa juuri televisiosta ja on ihan pakko saada tietää päätyvätkö Ross ja Rachel yhteen.

Mutta muistakaa missä kuulitte tämän ensin!
Kasper

construction 8

Tagged , , , , , , ,