Kasper Diem

Eräänä yönä näin unta että kuljin merenrannalla Timon ja Jeesuksen kanssa. Taivaalla välkehti kuvia elämästäni. Huomasin että niissä kaikissa oli jalanjälkiä hiekassa. Joskus jälkiä oli kolmet, joskus vain kahdet.

Elämäni vaikeimmassa kohdissa näin vain kahdet jalanjäljet ja sanoin: Jeesus, sinä lupasit aina kulkea kanssani. Mikset ole rinnallani kun tarvitsen sinua kipeimmin?

Jeesus vastasi ”Mitä sekoilet? Tässähän minä olen. Mutta missä on Timo?” Todellakin. Olimme kadottaneet Timon.

”Apua!” huusi Timo. Hän oli veden varassa. ”Apua, en osaa uida!”

”Nyt on hyvät neuvot kalliit”, sanoin. ”Jeesus, riennä ja pelasta Timo!”

”Wow wow wow, ei niin nopeasti” sanoi Jeesus. ”En minä ole mikään koira. Sitäpaitsi sandaalini kastuvat. Mikset sinä mene? Minä rukoilen sillä välin täällä rannalla.”

”Ei rukoilua jos ei ensin maksa minulle!”, huusi Timo vedestä. Hän pärski ja huitoi henkensä edestä.

”Piru vieköön, Timo” sanoi Jeesus. ”Olet hukkumassa. Nyt ei todellakaan ole oikea aika. Vähän perspektiiviä hei.”

Jeesus kurtisti kulmiaan. Sen jälkeen hän huokaisi syvään, käveli vedenpintaa pitkin Timon luo ja raahasi hänet rantaan. Timo pärski ja sylki vettä.

”Jeesus, miksi annat tällaisten pahojen asioiden tapahtua hyville ihmisille? Etkö sinä tahdo vain hyvää maailmalle?” kysyi Timo.

Jeesus pyöritteli silmiään. ”Jessus sentään Timppa, itsehän päätit mennä veteen vaikka tiedät ettet osaa uida. Miksi sinun piti mennä sinne ylipäätään?”

Timo oli hetken sanomatta mitään. Sen jälkeen hän mutisi jotain hiljaa.

”Mitä?” sanoi Jeesus.

Timo selvitti kurkkunsa. ”Sanoin että olin näkevinäni siellä jytkyn”.