Tag Archives: kasvisruoka

Kasper Diem: Sotkun munkit täytetään jatkossa lihahillolla

munkki520

Tällä viikolla on jälleen kerran puhuttanut kasvisruoka. Tämä siksi että Puolustusvoimat on ilmoittanut alkavansa tarjoilemaan kaksi kasvisateriaa viikossa, joka on saaneet eräiden lihaa rakastavien yksilöiden ”sapen kiehumaan”.

Syyt kasvisruoan vastustamiseen ovat hieman epäselviä, mutta liittyvät ilmeisesti siihen ettei ihminen kykene tappamaan toista ihmistä jos ei ensin ole nauttinut esimerkiksi pienen lihapullan.

Kasper Diem -blogin saamien tietojen mukaan puolustusministeriön kätyri Saaresmaan Jukka pitää tilannetta huolestuttavana.

”On kyllä huolestuttavaa. Olisin valmis menemään niinkin pitkälle että sanoisin että kasvisruokavalio on tällä hetkellä vakavin yksittäinen uhka joka vaanii maatamme.”

Saaresmaa imeskelee mietteliäästi lihapuikkoa.

”Reippaan muonituksen avulla olemme saaneet varusmiesten keskipainon nousemaan kahdessakymmenessä vuodessa noin seitsemän kiloa. Kasvisruokavalio voi pahimmassa tapauksessa pysäyttää tämän kehityksen.”

Korpraali Saaresmaa katsoo kaukaisuuteen.

”Sodan aikana sanottiin että yksi suomalainen vastaa kymmentä venäläistä. No, siinä oli tietenkin jonkin verran propagandalisää mukana. Mutta se on fakta että nykyinen varusmies vastaa helposti kahta entisaikojen sotilasta. Ainakin painoltaan. Joten jos emme voi kilpailla vihollista vastaan sotilaiden määrällä, niin voimme ainakin kasvattaa yksittäisen taistelijan isommaksi. Se on vain matematiikkaa.”

Kasper Diem -blogin tietojen mukaan Puolustusministeriö on kuitenkin jo yön aikana löytänyt kriisinhallintaratkaisun nyt ilmenneeseen kasvisateriakriisiin.

”Kasvisruokaa pitää siis nykyään tarjoilla? Ookoo, olkoon menneksi jos se on niin tärkeää. Mutta aiomme nyt uuden poikkeuslain nojalla velvoittamaan kaikki maamme sotilaskodit täyttämään legendaariset munkkinsa tavallisen hillon sijaan makealla lihahillolla, jotta taistelijamme pysyvät pulskina ja tappohaluisina.”

Korpraali Saaresmaan kasvoille nousee tyytyväinen hymy.

”Puuh. Kasvisruokakriisi vältetty. Taas osoitus siitä miten talvisodan henki elää vahvana meissä suomalaisissa.”

Tagged , , , , ,

Pinaattiohukaiset uuden tutkimuksen mukaan kasvisruokaa, kielletään kouluista – ”Aivopesua”

Spenat

Kasper Diem / Helsinki

Uudessa tutkimuksessa on tällä viikolla käynyt ilmi että monen koululaisen lempiruoka, pinaattiohukaiset, ei olekaan tavallista ruokaa niinkuin tähän asti on luultu, vaan kasvisruokaa. Tämä on saanut aikaan kohinaa kunnissa ympäri maata, ja paineita muuttaa ruokalistoja.

Kasvisruokaa ei nimittäin nykyisellään aina katsota hyvällä koulumaailmassa. Pinaattiohukaisongelma koskee valtaosaa Suomen kouluja, koska pinaattiohukaiset ovat tutkimusten mukaan kolmanneksi suosituin kouluruoka.

Myös kolmasluokkalaisen koululaisen isä Saaresmaan Jukka on tutkimuksesta pöyristynyt.

”En aio valehdella, pinaattiohukaiset olivat minunkin lapsuuden suosikki. Mutta on järkyttävää huomata että syötyään vuosikymmenet pinaattiohukaisia, niin huomaakin syöneensä propagandaa.”

Saaresmaa ei omien sanojensa mukaan periaatteesta kannata kasvisruokaa koska se on ”pupunruokaa”.

Vaikka normaalisti kouluruoan sisällöstä vastaavatkin kunnat, niin ”pinaattiohukaisgate” on poikkeuksellisesti saanut Suomen nykyisen hallituksen reagoimaan. Hallitus onkin tällä viikolla julkaissut suosituksen jonka mukaan kuntien pitää pidättäytyä tarjoilemasta ”epäisänmaallista” ruokaa, jos on mahdollista tarjota lihaa. Tämäntyyppinen ruokailuun liittyvä paimenkirje on ainutlaatuinen Suomen historia – mutta niin on myös hallitus.

Suosituksen mukaan kunnat voivat kuitenkin halutessaan käyttää ns. ”hernekeittomenetelmää” jossa ohukaisiin lisätään kumimaisia rustonpalasia, jolloin liharuokamääritelmä täyttyy.

Saaresmaa pitää suositusta hyvänä, mutta pitää kuitenkin järkyttävänä siitä että lätyt ovat ylipäänsä saaneet olla vuosikaupalla ruokalistalla muokkaamassa makutottumuksia.

”On pakko kysyä missä menee rajaa? Tänään lapsille tarjotaan kasvisruokaa, ja huomenna koirat ja kissat voivat mennä naimisiin. Jos minulta kysytään tämä on totta puhuen pahempaa kuin Pohjois-Koreassa.”

Tagged , , , ,