Tag Archives: joukkoliikenne

Jospa hoitaisit omat asiasi

Helsingin kaupungilla on tällä hetkellä käynnissä liikkumisohjelma jonka tavoitteena on saada kaupunkilaiset fyysisesti aktiivisimmiksi. Se on luonnollisestikin hyvä asia. Mutta samaa ei välttämättä voi sanoa sävystä jolla asia ilmoitetaan kaupunkilaisille. Bussipysäkeillä näkyy nimittäin tällä hetkellä näitä mainoksia:

Jospa kävelisin seuraavalle pysäkille? Kuule, jospa hoitaisit ihan vain omat asiasi. Kukaanhan ei varsinaisesti huvikseen mene linja-autoajelulle, vaan ottaa busin siksi että kävely tai pyöräily ei jostain syystä nyt onnistu. Tai vielä pahempaa – joku on vihdoinkin päättänyt valita julkisen liikenteen yksityisautoilun sijaan, ja nyt siitäkin syyllistetään.

Ylhäältäpäin annettu käsky ei siis tunnu erityisen houkuttelevalta – me täällä Kasper Diem -blogissa ostimme esimerkiksi välittömästi henkilöauton kun näimme tämän mainoksen. Emmekä edes erityisemmin välitä ajaa.

Mutta mitä jos muutkin kaupungin virastot mainostaisivat samalla tavalla? Teimme vähän ehdotuksia tämän liikuntakampanjan pohjalta kokonaisvaltaista kaupungin mainoskampanjaa varten. Eipä kestä!

1. Jospa parantaisit oman syöpäsi
Tai jospa söisit vaikka vähän inkivääriä ja katsoisit toimiiko se? Menetkö kuitenkin nyt siitä kuormittamasta terveydenhuoltoa.

2. Jospa uisit Kolera-altaassa
Tarvitseeko sinulle todellakin lämmittää ja puhdistaa vesi joka kerta kun haluat vähän kastautua? Ennenkin on uitu meressä.

3. Jospa hoitaisit omat kakarasi
Subjektiivinen päivähoito schmubjektiivinen päivähoito.

4. Jospa ostaisit omat kirjasi
Ensin käyt koulua vuosikaudet, ja sen jälkeen kehtaat vielä vaatia rakennuksen täynnä ilmaisia kirjoja? Voi jeesus sentään.

5. Jospa ostaisit oman asunnon
Vuokralla asuminen on tietysti kivaa, mutta nyt on aika laittaa rahoja tiskiin.

Joten jospa nyt vaan tekisit niin kuin kaupunki haluaa. Tämä ei ole pyyntö.

Tagged , , ,

Länsimetron ongelmat jatkuvat vaikka kuljettajien käymälät löytyivät: ”Nyt puuttuu wc-paperi”

Metro8

Kasper Diem / Espoo

Viime viikolla olemme saaneet lukea Helsingin sanomista siitä miten uuden Länsimetron kuljettajille ei ole rakennettu asianmukaisia wc-tiloja laisinkaan. Tämä uutinen on järkyttänyt satavuotiasta kansakuntaamme suuresti, ja varsinkin innokkaat virtsaajat ovat kokeneet tästä ahdistusta kuvitellessaan itsensä kuljettajien asemaan.

Tosin Länsimetro itse ilmoittaa että asianmukaiset tilat ovat olemassa, joten jossain on tapahtunut väärinymmärrys – joko tahallinen tai tahaton.

LansimetroWC

Asia ei kuitenkaan todellakaan ole tällä kuitattu.

Kasper Diem -blogin asiantuntijoiden analysoitua tarkkaan nyt julkaistun kuvan, käymälätiloissa näyttäisi nimittäin vielä olevan yksi vakava heikkous: wc-paperin puuttuminen.

Asiantuntijoiden mukaan wc-kokemus ilman paperia ei ole läheskään niin hygieninen niin kun se voisi olla.

Tämä uusi ongelma tuleekin kuin taivaanlahjana kaikille niille joiden elämään on syntynyt tyhiö sen jälkeen kun Länsimetro valmistui. Enää viikkoonhan kansakuntamme ei ole päässyt nauttimaan ”lahjasta joka jatkoi antamistaan”, eli uutisista metron keskeneräisyydestä.

Näin ollen voidaankin taas todeta Länsimetron olevan puolivalmis, ja uutisointi voi jatkua.

Kasper Diem -blogi seuraa muiden tiedotusvälineiden lailla tilannetta.

Tagged , , ,

Top 10 Tokion metron infojulisteet

SavingElectricity

Milloin näit viimeksi Helsingin metrossa julisteen joka ei ollut mainos? Aivain oikein, et ikinä. Tokion metrossa sen sijaan infojulisteet sen sijaan elävät ja voivat hyvin, ja niitä on paljon. Tässa top 10 marraskuulta 2017.

Rulltrappa1

1. Kloonit rullaportaissa
”Riding the escalator is simple: When you get on, hold on!” Samaa mieltä. Mutta miksi samannäköiset naiset on jaoteltu vasemmalla ja miehet oikealle? Onkohan tämä sittenkin juliste joka varoittaa metrolla liikkuvasta robottiarmeijasta? Parasta olla varovainen.

Trrain

2. Salaryman käy riehumaan
Puhelimiaan tuijottavat ihmiset jotka putoavat vahingossa kiskoille ja menehtyvät on ilmeisesti todellinen ongelma Tokiossa. Tässä tosin taitaa olla enemmän kyse juopuneesta matkustajasta – tähän viittaisi ainakin horjuvan miehen kravatin ”pikkujoulumainen” pitotapa. Mutta mitä paketissa on? Mitä tahansa onkin, se on pian litteää. Onneksi juna on yhtä kauhistunut kuin me.

Ankfamilj

3. Silmiään kiinni pitävä sorsaperhe sekoilee portissa
Kuten varmaan jo tässä vaiheessa on käynyt ilmi me täällä Kasper Diem -blogissa emme osaa japania. Tietenkin voisimme pyytää jotakuta kääntäämään nämä julisteet, mutta elämä on liian lyhyt sellaiseen. Sitäpaitsihan hyvän infojulisteenhan pitäisi toimia muutenkin, joten aiomme siksi katsoa näitä niillä silmin.

Joten: pfft, sorsat. Mitä nekään tietävät metrossa kulkemisesta? Ilmeisesti ei mitään, jos tähän julisteeseen on uskominen. Suuri ongelma näyttäisi olevan että ne kulkevat silmät kiinni.

Narrow area

4. Tunnekuohu laiturilla
”Please pass through carefully without stopping”. Kapeat paikat voivat olla hankalia, joten siitä on hyvä olla infojuliste. Kiehtovaa tässä ovat kuitenkin laiturilla odottajien reaktiot. Onko se ärsytystä? Kauhua? Vai peräti himoa?
Oli muuten myös tosi hankala ottaa tämä kuva, koska laituri oli juuri tässä kohden tosi tosi kapea, ja kymmenet himokkaat japanilaiset halusivat samalla ohi.

Emergency button

5. Ratkaisu on nappula
Tämäntyyppiset varoitusjulisteet puhuttelevat meitä täällä Kasper Diem -blogissa. Ei ole epäilystäkään että vaara on todellinen, mutta että napin painallus pelastaa kaiken.
Paitsi sitten lukee englanninkielisen tekstin, joka sanoo että the Stop Button should not be used, exept in an emergency situtation. Mutta eikö tämä näytä tosi paljon emergeny situationilta? Niin epävarma mitä tehdä nyt.

Mad dash

6. Mad dash
”Your mad dash may have gotten you on the train just in time, but last-second boarding is totally unacceptable”. Ehkäpä niin, mutta kyllähän se tuntuu hyvältä mad-dashata alas portaita ja heittäytyä sulkeutuvien ovien välistä niinkuin joku hiton Indiana Jones. Sääli että sen pitää olla kiellettyä.

Puzzle

7. Metro on kuin palapeli
Kyllä. Metro voi olla kuin palapeli samalla tavalla kuin elämä on niin kuin suklaarasia. Mutta onko tähän nimenomaiseen palapeliin ratkaisua? Ennemminkin vaikuttaisi siltä että ihmiset ovat sulkeutuneita omiin lokeroihinsa, paitsi ehkä pyörätuolimies joka ei näyttäisi kunnioittavan julisteen sisäistä logiikkaa.
Itse asiassa tämä juliste tekee metrolla matkustamisesta vain hankalamman oloista.

Doraemon

8. Doraemon on kyydissä
Hei, mutta sehän on Doraemon. Mihin Doraemon on matkalla? Mitä Doraemon haluaa sanoa meille? Tämä jää epäselväksi jos ei osaa japania, mutta silti siistiä että Doraemon on samassa junassa. Tällä junalla on ilo matkustaa.

Using devices while walking

9. Tokio Rom Com
Using devices while walking is DANGEROUS. No todellakin. Paitsi että julisteen kuvaamat kolme tilannetta voisivat tietenkin myös olla romanttisen komedian synopsis joka sijoittuu Tokion metroon. Kyllä siinä sen verran roikkuu romanssia ilmassa.
Elokuvan nimi? Tietenkin Using devices while walking is DANGEROUS.

Please do not smoke on streets

10. Kieltomerkki hitsaa puikkoa
Ookoo, ookoo, tämä juliste ei teknisesti ollut enää metrossa vaan maanpinnalla. Mutta silti – tämä on julistetaidetta parhaimmillaan, alkaen siitä että savukkeesta lähtevä savu on kuvitettu ylösalas-olevaksi mustaksi lumiukoksi. Kuka haluaa tupakoida kadulla sen jälkeen kun on nähnyt tämän julisteen? Aivan oikein, ei kukaan.

Japanilainen infojulistetaide – niin ylivoimaista.

Tagged , , , , , , ,