Tag Archives: Johan on markkinat

Kasper ja Mikko lettukahvilassa: ”Tavallisuus ei ole niin kiinnostavaa kuin lehdet luulevat”

Hyviä uutisia! Kasperin ja Mikon podcast, eli Suomen suosituin podcast on jälleen ilmestynyt. Tällä viikolla poddaus tapahtui lettukahvilassa kansainvälisillä suurmarkkinoilla, ja jakso on ehkä paras tähän asti. Kuuntele vaikka tästä:

Tämän viikon jakso on yllättävän arkkitehtuuripainotteinen, sillä Mikon yhden euron hollantilaisista kerrostaloista kertovan puheenvuoron lisäksi myös Kasper yrittää selvittää miksi parkkihallit saavat vuodesta toiseen olla niin rumia. Asiasta haastatellaan jopa ihan oikeaa arkkitehtia.

Tämän lisäksi Mikko selvittä sekä miksi kivien heittäminen pitkälle että verenseisauttaminen ovat niin tärkeitä hänen suvussaan. Kasper taas kyseenalaistaa kiinnostaako todellakin ”tavallisuus” ihmisiä niin paljon kuin lehtien toimituksissa ilmeisesti uskotaan.

Kansainvälisten markkinoiden hengessä viikon juomana taas on kreikkalainen mastinen sooda. Se olikin parasta mitä kumpikaan ”poddaaja” oli maistanut aikoihin. 5/5.

Kaikenkaikkiaan siis erinomainen jakso, jopa siinä määrin ettei ole liioiteltua kutsua sitä korvakarkiksi. Kasperin ja Mikon podcastin kuuntelijat ovat kyllä niin onnekkaita.

Kasperin ja Mikon podcast on Suomen suosituin podcast, ja ilmestyy joka torstai.

Tagged , , ,