Tag Archives: Itämeri

Kasper ja Mikko äänittivät ensimmäisenä podcastina maailmassa jakson Itämerellä: ”Suolaiset pärskeet tulivat kaupan päälle”

Hyviä uutisia – Kasperin ja Mikon podcastista eli Suomen suosituimmasta podcastista on jälleen uusi jakso ulkona. Ja tällä kertaa onkin luvassa varsinainen erikoisjakso, koska tällä viikolla poddaaminen tapahtui Itämerta halkovan kaljaasin kannella.

Ei ole epäilystäkään että tämä on ensimmäinen kerta podcastien historiassa kun äänittäminen on tapahtunut liikkuvassa veneessä, joten jakso on monellakin tapaa poikkeuksellinen. Siitä on kiittäminen John Nurmisen säätiötä joka järjesti matkan.

Matka vei suolaisten pärskeiden saattelemana Suomenlinnaan, jonka vaikuttavassa Levyhallissa on tällä hetkellä näytillä John Nurmisen säätiön tukema taidenäyttely. Joka on muuten auki 15.9. saakka jos joku haluaa pistäytyä.

Siellä paikkoja esitteli valokuvaaja Meeri Koutaniemi, joka sai myös kunnian maistaa iljettävää rommipohjaista viikon juomaa jaksossa. Spoiler alert: sen pisteet eivät nousseet korkeiksi.

Tämän lisäksi jaksossa puhuttiin toki paljon muustakin. Niin kuin esimerkiksi siitä pitäisikö Itämeri itseasiassa nimetä uudestaan, ja miten voitaisiin palauttaa ns. fish pic:sien kunnia. Jonka lisäksi Mikko on käynyt heteroille suunnatussa kylpylässä.

Sinä kuulet itse – ehkä todellakin paras jakso tähän asti. Kuuntele Podme-palvelussa.

Tagged , , , ,

200 tonnia kemikaaleja muutti suomalaiskaivoksen pohjavesialueen kullanruskeaksi kuin Itämeri – ”Muutos on aivan uskomaton”

Bruntvatten

Kannattamattoman kainuulaiseen kaivoksen pohjavesialueen muuttaminen käyttökelvottomaksi on Kasper Diem -blogin saamien tietojen mukaan onnistunut yli odotusten. Tiedot ilmenevät kaivoksen itsensä julkaisemasta pohjavesiraportista.

Kaivosyhtiön edustaja on syystäkin tulta ja hehkua.

”Olemme todella innoissamme. Ennenhän pohjavesi näillä seuduilla oli vain tavallista pohjavettä. Mutta meidän ansiosta siinä on nykyään jalometalleja niinkuin kromia, kuparia ja alumiinia. Tämä on todella ainutlaatuista”.

Uuden pohjaveden väriä kaivosyhtiön edustaja luonnehtii Kasper Diem -blogin saamien tietojen mukaan ”hyvällä tavalla erilaiseksi”. Väriä luonnehditaan sanoin ”niinkuin ystävällinen, märkä mäyräkoira”.

”Pohjavesi on käsittelyn ansiosta nyt kuin syksyinen kullanruskea lätäkkö, tai kotoinen Itämeremme. Muutos on aivan uskomaton.”

Seudun pohjavesi on kaivoksen puuttumisen vuoksi pysytellyt jo kauan harmittavan puhtaana. Uuden ylitsevuotavan bioliotuskentän ansiosta pohjaveden väri on saatu nopeasti muuttumaan. Se ei kuitenkaan ole ainoa muutos.

“Aiemmin alueen talousvesikaivoista saattoi myös olla ärsyttäviä asioita niin kuin happea. Me olemme onnistuneet korvaamaan sen raudalla ja mangaanilla.”

Kaivosyhtiön edustajan naama kääntyy hymyyn.

”Tämä oli alku. Nyt meidän pitää seurata, mihin suuntaan pohjavesi lähtee kehittymään. Toivottavasti yhä syvemmän ruskeaksi.”

Kasper Diem -blogin tietojen mukaan kaivos aikoo vielä myöhemmin valittaa korkeimpaan oikeuteen siitä ettei sen tuottamaa ruskeaa pohjavettä arvosteta tarpeeksi.

Tagged , , , , , ,

Kasper Strömman: ”Olen maalannut hylkeen”

HeiHyljeFactory

Vuoden graafikko 2013 Kasper Strömman, olet yksi taiteilijoista joka on mukana Hej Hylje! -projektissa. Mikä on Hej Hylje?
Hej Hylje on Itämeren suojeluprojekti jossa neljäkymmentä taiteilijaa saa jokainen yhden valkoisen hylkeen maalattavaksi. Nämä hylkeet tulevat sitten näytille Helsingin Senaatintorille Helsinki-päivänä 12.6.

Eppu

Mielenkiintoista. Ketä kaikkia taiteilijoita tässä on mukana?
Parhaat tietenkin :) Ville Andersson. Graffititaiteilija EGS. Matti Hagelberg. Paavo Halonen. Teemu KeisteriJenni Tuominen. Muunmuassa. Ja tietenkin kuvassa maalaava Eeva-Leena Eklund.

Tuxu2

Entäs itse hyljeaihio?
Se on Stefan Lindforsin suunnittelema. Ai niin, yksi taiteilijoista on myös kuvassa esiintyvä Katja Tukiainen. Ja tietenkin ”meitsi”.

Salar2

Voiko näitä hylkeitä nähdä jo ennen Helsinki-päivää?
Kyllä, ne ovat tällä hetkellä esillä Jätkänsaaren L3-makasiinissa jossa niitä voi käydä katsomassa ”Hej Hylje Factoryssa” aina sunnuntaisin kello 12–17. Silloin voi myös seurata taiteilijoiden työskentelyä.

Kasperhylje1

Mitä hylkeille tapahtuu sen jälkeen kun ne ovat olleet esillä Senaatintorilla?
Ne ovat myöhemmin syksyllä myös esillä Helsinki Design Weekin aikana. Ja koska tämä on hyväntekeväisyyskampanja yritykset voivat myös ostaa kummi-hylkeen itselleen. Rahat käytetään Itämeren suojeluun.

KasperHylje520

Mikä oli oma suunnitteluprosessisi lähtökohta?
Yritin miettiä mikä symbolisoisi Itämeren likaisuutta, mutta olisi samalla viihdyttävä – jopa hauska. Kuitenkin niin että sanoma on kokoajan selvästi esillä. Minusta lopputuloksesta tuli aika hyvä.

Kaspersal

Joo, mikä ettei. Onko hylkeelläsi jo nimi?
Ajattelin että ”Hylje numero 2” olisi hyvä.

Hej Hylje! -teokset esillä Helsingin Senaatintorilla 12.6.

Tagged , , , , ,