Tag Archives: glögi

Kasperin ja Mikon hetki studiolla: ”Tiedätkö mikä on alligaattoripäärynä?”

Hyviä uutisia – Kasperin ja Mikon podcast on jälleen ilmestynyt. Viikon jakso on nauhoitettu ihan oikealla musiikkistudiolla, ja on ehkä paras tähän asti. Kuuntele tästä:

Mistä tämän viikon jaksossa puhuttiin? No, Kasper antaa muun muassa asiantuntevan bisnesraportin uudessa segmentissään Bisnes-Kassu raportoi bisneksen maailmasta. Jonka jälkeen Mikko antaa taas kullanarvoisen lifehackin. Ja jossain välissä puhutaan myös ”märästä huumorista”.

Entäs miksi S-ryhmä nimeää hedelmiä uudestaan oman mielensä mukaan? Tähän ei saada vastausta, mutta Kasper on sen innoittamana tutkinut eri hedelmien suomenkielisiä nimiä. Tiedoksi: emme sitten enää puhu ”kiinalaisesta karviaisesta”, vaan kiivihedelmästä.

Tuttuun tapaan juodaan tietenkin myös viikon juoma, joka tällä viikolla on sponsoroitu kaupallisesti yhteistyöllistetty Blossa. Viime viikollahan maistoimme Blossan vuoden 2018 vuosikertamakua Di Limonea, ja tällä viikolla on vuorossa Blossan alkoholiton vuosikertaglögi Svarta vinbär + stjärnanis. Se saa tietenkin arvosanaksi 5/5, koska on sponsoroitu kaupallinen yhteistyö.

Kaiken kaikkiaan siis huippujakso, ellei paras tähän asti. Voisi melkein sanoa että Suomen suosituin podcast vain paranee vuoden loppua kohden?

Kasperin ja Mikon podcast on Suomen suosituin podcast, joka ilmestyy joka torstai. Tämän viikon jaksoa sponsoroi kaupallisesti yhteistyöllistää Blossa. Jos haluat äänestää Suomen suosituinta podcastia myös Suomen parhaaksi podcastiksi, sen voi tehdä täällä.

Tagged , , , , , , ,

Kasperin ja Mikon glögihetki: ”Esittelyssä tulevaisuuden nostalgia”

Hyviä uutisia – Kasperin ja Mikon podcast on jälleen ilmestynyt. Tällä viikolla vietetään glögihetkeä, ja jakso on ehkä paras tähän asti. Kuuntele tästä:

Mistä tämän viikon jaksossa puhuttiin? Ainakin siitä miten joulutorttujen täyttäminen kaikella vaihtoehtoisella inhottavalla tuntuisi menneen liian pitkälle. Mutta myös tulevaisuuden nostalgiasta ja life-hackeista. Jonka lisäksi Mikko lanseeraa uuden segmentin.

Ja hyviä uutisia – tämän viikon jaksoa sponsoroi Blossa glögi. Moni on ehkä törmännyt Blossan vuosikertaglögiin, jota on julkaistu jo vuodesta 2003. Pullojen muotoilu on näissä aina ollut vähintään yhtä puhuttelevaa kuin juoma itse, ja onkin Kasperin suosikki jo monen vuoden takaa.

Tämän vuoden maku, La Limone, puhutteli molempia. Sen lisäksi juotiin vertailun vuoksi vielä lopuksi tavallista Blossaa.

Kaiken kaikkiaan siis huippujakso, ellei paras tähän asti. Mikä siinä onkin että Suomen suosituin podcast tuntuisi vain menevän paremmaksi ja paremmaksi viikko viikolta?

Kasperin ja Mikon podcast on Suomen suosituin podcast, joka ilmestyy joka torstai. Tämän viikon jaksoa sponsoroi Blossa. Mikään ei motivoi poddaamista niin kuin sponsoroitu juoma.

Tagged , , , , , ,