Tag Archives: festivaali

Kasperin ja Mikon podcast: Ruisrock LIVE

48Ruisrocklive520

Hyviä uutisia! Kasperin ja Mikon podcast, eli Suomen suosituin podcast on jälleen ulkona. Tällä viikolla onkin luvassa oikea erikoisjakso, koska se on nauhoitettu livenä Ruisrockissa. Kuuntele puhelimesi podcast-apin kautta, tai striimaa suoraan tästä:

Paitsi että jakso on tietenkin erinomainen, se on myös merkityksellinen siinä mielessä että se on ensimmäinen ikinä nauhoitettu podcast suomalaisella musiikkifestivaalilla. Jos kuuntelee tarkkaan, jakson taustalla voikin siksi kuulla korvia huumaavaan historian havinan.

48suomensuosituinviini520

Mistä sitten jaksossa puhuttiin? Ainakin kuulemme kun Kasper soittaa puhelun turkulaiselle seksilinjalle. Ja Mikko taas pääsee aloittamaan väkevän kampanjointinsa diesel-autojen puolesta. Jonka lisäksi kuulemme puheluita sekä Naantalin Saulilta että Ritvalta. Paikalla ollut yleisö olikin syystä haltioissaan.

48KasperMikkoStage520

Ei siis ole juurikaan liioiteltua sanoa että kyseessä on luultavasti paras jakso tähän asti. Joskus sitä miettiikin miten se podcast voikin tällä tavalla parantua viikko viikolta?

Kasperin ja Mikon podcast on Suomen suosituin podcast joka ilmestyy joka torstai.

Tagged , , , ,

Päivä influensserin elämässä: Ruisrock 2018

Miten kuuluisa sosiaalisen median influensseri ja vuoden graafikko 2013 oikeastaan viettää päivänsä? Tämä on kysymys jonka moni on kysynyt, muttei vielä ole saanut vastausta. Siksi tässä ainutlaatuisessa kuvareportaasissa avataan tyypillinen päivä bloggaajan elämässä. Tervetuloa mukaan matkalle!

8.30 Herääminen sykkivässä mutta vehreässä Helsingissä. Tästä tulee hyvä päivä.
9.00 Aamiainen ja ”sometusta”. Hyvä päivä tästä tulee.
10.20 Matka kohti Turkua ja Ruisrockia lainatulla diesel-autolla.

lounas

11.55 Pysähdys monen bloggaajan suosimassa ravintolassa. Mereneläviä, paikallislehti ja perunoista valmistettua moussea. Mmm-mmm-mmm.
12.30 Matka jatkuu.

view

13.10 Saapuminen majoitukseen. Parvekkelta avautuva näkymä turkulaiselle aukiolle on selvästi hakenut inspiraationsa italialaisesta piazzasta. Tätä näkymää pystyisi katsomaan vaikka kuinka kauan.

Cyklar1

14.25 Ei kuitenkaan liian kauan, koska siirtyminen pienellä sponsoroidulla taittopyörällä Ruissaloon odottaa. Turkua ei turhaan sanota ”Suomen Kööpenhaminaksi”, niin paljon kanssapyöräilijöitä siellä on liikkeellä tähän vuodenaikaan.

Jarjestys

14.14 Saapuminen Ruisrockin portille.
– Moi. Tämä saattaa kuulostaa hassulta, mutta minulla on sitten kassissa maitopullo. Se on osa meidän showta.
– Ai mikä pullo? Ei tänne saa mittää pulloi tuada.
– Siis, olen esiintymässä teltassa. Tarvitsen pulloa siellä.
– Sit sun täytyy kävellä pual kilometrii tohon suuntaan, niin pääset teltan takaportille.
– Hmm, onko varma kanssa? No kai se on sitten pakko.

14.28 Kävelyä. Ei ole olemassa toista sisäänkäyntiä. Ystävällinen aidan toisella puolella seisova vartija soittaa pari puhelua ja ohjaa takaisin samalle portille kun äsken.

dude

14.36 Uusi saapuminen Ruisrockin portille.
– Minun on pakko kysyä… miksi lähetit minut äsken puolen kilometrin päähän vaikka siellä ei ollut mitään?
– Se oli sun oma syy! Sää et sanonu et sul oli muavipullo!
– Anteeksi, minun on pakko tässä vaiheessa kysyä… mikä sinun nimesi on?
– En mää aio kertoo nimeäni!
– Tiedätkö, minusta tuntuu että meistä on tulossa hyviä ystäviä. Haluaisin muiston tästä hetkestä. Otetaanko kaverikuva? Nosta sormi ilmaan jos haluat kaverikuvaan.

Abstract

– Äsch, ei ihan noin lähelle. Nythän tämä kuva meni ihan pieleen.

Ruissss520

14.38 Festivaali-alueella. Tässä vaiheessa vielä enemmän lokkeja kuin ihmisiä. Henkinen valmistautuminen iltpäivän podcast-keikkaa varten alkaa.

Backstage520

14.42 Siirtyminen maagiselle Sateenkaari-backstagelle. Paikka johon vain tärkeillä artisteilla on pääsy. Tämä konttikylä on rakennetu unelmista.

Backstage1

14.44 Tärkeillä influenssereilla on luonnollisesti oma peltikontti.  Johon vain noin tusinalla muita ihmisiä on pääsy.

PrincessNOkia

14.50 Moni ei myöskään tiedä tätä, mutta backstage on siitäkin maaginen paikka että siellä on kolmen tasoisisia wc-tiloja: tavalliset (harmaa), deluxe (rusehtava) ja Princess Nokia (vihreä). Princess Nokia on amerikkalainen hiphop-artisti. Sanomattakin on selvää että influensserina käytimme deluxe-mallia emmekä edes kokeilleet vihreän kopin kahvaa.

Ananas

15.04 Napostelua backstage-alueella. Neljä valkoista ananasta pikkunälkään.

Vikingline

15.18 Kuuluisa Emma-palkittu muusikko ja poddaaja Mikko Pykäri saapuu alueelle. Kaikki on valmista iltapäivän maagista showta varten.
– Moi Mikko, pääsitkö sisään helposti?
– Joo, miten niin?

tiiakar

17.00 Suomen suosituin podcast esiintyy. Ruisrock tuntuisi kuin heräävän eloon horroksesta. Suomen suosituimpien podcast-artistien buukkaaminen on selvästi ollut älykäs ja kannattava veto festivaalin johdolta, ja tekee kertakaikkiaan Ruisrockista maamme edistyksellisimmän festivaalin. (kuva: @tiiakar instagram-story. On muuten pirun hieno paparazzi-tunnelma.)
17.45 Keikka ohi. Huh!

Yleiso

19.00 Ilta jatkuu sillä että toimittaja-influensseri Laura Friman haastattelee vuorostaan palkittua Emma-muusikkoa Mikko Pykäriä. Yleisö ei ole pysyä aloillaan.

Mat

20.30 Vapaata oleskelua alueella ja välipala.

Ruisrockfeeling520

21.50 Aurinko laskee. Fiilis nousee. Lokit pysyvät samoina.

22.30 Tove Styrke esiintyy Sateenkaari-lavalla. Mutta Suomen suosituimpien poddaajien on aika siirtyä Ruisrockin myyttiselle VIP-alueelle tekemään jo illan toista podcast-jaksoa.

LiMia

22.45 Paikallisten turkulaisten poliitikkojen ja poddaaja-kollegojen haastatteluja sekä ”minglausta”.

Shoes

23.12 Pimeys laskeutuu. VIP-vieraiden kengät heräävät eloon.

Techno

00.15 Yöruokailu sekä taitettavalla polkupyörällä siirtyminen kohti majoitusta.

Kiitos kun olit mukana tällä matkalla!

 

Tagged , , , , ,

Kasperin ja Mikon podcast tekee jälleen historiaa esiintymällä ensimmäisenä suomalaisena podcastina Ruisrockissa

LEHDISTÖTIEDOTE
HETI VAPAA JULKAISTAVAKSI

KasperjaMikkovattenfall520

Kasperin ja Mikon podcast – eli Suomen suosituin podcast – tekee jälleen kerran historiaa esiintymällä ensimmäisenä suomalaisena podcastina Suomen suurimmalla rockfestivaalilla, Ruisrockissa.

Suomen suosituimman podcastin toinen puoli Kasper Strömman puhkuu tyytyväisyyttä.

”En tietenkään voi puhua Ruisrockin puolesta kun sanon että tämä esiintyminen on molempien osapuolten, sekä meidän että Ruisrockin unelmien täyttymys… mutta puhun silti. Tämä on molempien osapuolten unelmien täyttymys.”

Poddaaja katsoo tiukasti silmiin.

”Sitäpaitsi olemme Suomen suosituin podcast, joten totta puhuen tuntuu ihan luonnolliselta että esiinnymme Suomen suurimmalla festivaalilla. Tämä osoittaa sitäpaitsi ilahduttavalla tavalla että vaikka Ruisrock on myös Suomen vanhin festivaali se ei ole jämähtänyt paikoilleen, vaan seuraa aikaansa.”

Suomen suosituimman podcastin toinen puolisko Mikko Pykäri on samoilla linjoilla.

”Tämä on todellinen unelmien liitto. Hauskaa on myös että olemme Kasperin kanssa molemmat alunperin Länsi-Suomesta kotoisin, joten tämä on myös paluu juurille. Onhan tässä siis sekin etu että pystymme ihan eri tavalla kuin mikään muu suomalainen podcast sulautumaan saumattomasti paikallisväestöön käyttämällä sikäläistä puhepartta.”

Ruisrock järjestetään tänä vuonna 49. kerran, ja valittiin mm. vuoden festivaaliksi 2017. Kasperin ja Mikon podcastin lisäksi festivaalilla esiintyy mm. Cheek, Dua Lipa ja N.E.R.D. 

Kasperin ja Mikon podcastin live-esiintyminen lauantaina 7.7. Kupla-teltassa. Tarkka aika selviää myöhemmin.

Tagged , , ,