Viime kuussa Tukholmassa kohistiin. Kaupunkiin avattiin nimittäin kolmeksi viikoksi englantilaisen huippukokin Michael Wignallin luotsaama Dill-niminen pop-up-ravintola. Tämä molekyyligastronomiaan perustuva ravintola oli äärimmäisen suosittu. Lehtijutut ylistivät sen ruokaa, ja ihmiset jonottivat päästäkseen syömään sen yhdeksän ruokalajin maistelumenuta.
Mutta sitten paljastui että koko pop-up ravintola olikin saksalaisen Lidl-ketjun PR-tempaus. Homman juju oli että kaikki ravintolan raaka-aineet olivat peräisin Lidlistä, pienintä suolahiukkasta myöten. Ja ”Dill” on tietenkin anagrammi sanasta ”Lidl”.
Samat ruokakriikot jotka aikaisemmin olivat ylistäneet ravintolaa raivosivat nyt ja vaativat rahojaan takaisin. Mutta suurin osa ihmisistä tuntui pitävän tempausta pelkästään hauskana ja ajatuksia herättävänä.
Samaan aikaan Suomen Lidleissä on käyty outoa terveyskeskukselle haiskahtavaa kampanjaa missä irtovatsalla ja tekokaljulla vanhemman näköiseksi naamioitu kaveri kehottaa keski-ikäisiä miehiä syömään enemmän vihanneksia. Hmmm.
Ei pitäisi olla yllättynyt, mutta Lidleissä on näköjään sittenkin maiden välisiä eroja.