Kasperin ja Mikon podcast Hotel Katajanokassa: ”Mikä on katucafé?”

Hotelkatajanokka520

Hyviä uutisia – Kasperin ja Mikon podcast eli Suomen suosituin podcast on jälleen ilmestynyt. Tällä viikolla poddataan Hotel Katajanokassa, ja jakso on ehkä paras tähän asti. Kuuntele tästä:

Heti kättelyssä on mainittava ettei ole sattumaa että olemme juuri Hotel Katajanokassa – sponsoroihan hotelli tätä jaksoa. Mutta se tarkoittaa myös että saimme erityiskierroksen hotellin chief concierge Sami Joutsenvuon kanssa, joka tietää kaiken tästä entisestä vankilasta konvertoidusta hotellista. Huoneet ovat kuulemme esimerkiksi yhdistetty kolmesta vanhasta sellistä – mikä on ihan mukavaa nykyistä käyttöä ajatellen.

Hotellihuone

Toki istuimme myös kierroksen jälkeen hotellin lobbyyn puhumaan tavanomaisemmasta pod-sisällöstä. Kasperia on esimerkiksi tällä viikolla ilahduttanut löytämänsä kristillisen esitteen uuskieli, jossa puhutaan esimerkiksi ”senioirvaimoista” ja ”katucafésta”. Voisi melkein sanoa että se on kuin ”taivaan lahja” ihmiselle jota kielen kehitys kiinnostaa.

Tapahtui catukafe

Viikon juomana taas oli tällä viikolla hipsterihtävä Karma Cola, johon on etiketin mukaan käytetty pelkästään eettisiä ainesosia. Odotukset eivät olleet korkealla… mutta se oli loppujen lopuksi yllättävän hyvää. Suositellaan.

Karmacola

Tämän jälkeen saimme vielä tutustua nostalgiasyistä säilytettyyn eristysselliin, joka on vielä ollut käytössä ainakin parikymmentä vuotta sitten. Siinä kiteytyi kaikki compact livingin tunnusmerkit.

Eristysselli

Kaiken kaikkiaan siis huippujakso tällä viikolla. Kiitos kun kuuntelet.


0 Shares
Tagged , , ,