Holhousyhteiskunta on nyt yksityistetty

Infokäsi2

Kun me täällä Kasper Diem -blogissa olimme pieniä televisiosta tuli tietoiskuja.

Tietoiskut olivat pieniä valtiollisia muistutuksia siitä että kaikkien piti elää ihmisiksi. Jos ajanut ei saanut ottaa. Ei saanut hukkua sepalus auki. Veroilmoituskin piti täyttää. Ja ennen kaikkea piti varoa sen ajan vakavinta yhteiskunnallista ongelmaa, mustaa jäätä.

Nykyään ei enää ole tietoiskuja. Tai sitten on, mutta kukaan ei katso niitä, vaikea sanoa. Osittain koska televisio ei kokoa ihmisiä samalla tavalla kuin ennen vanhaan, mutta myöskin koska koko tietoiskun valistava konsepti tuntuu hieman vanhahtavalta. Ihmisille kun ei samalla tavalla tarvitse enää koko ajan kertoa mitä niiden kuulu tehdä.

Vai tarvitseeko? Nyt näyttäisi nimittäin siltä että yksityinen sektori on rientänyt tässäkin asiassa apuun.

Esimerkkinä tästä on vakuutusyhtiö If, jonka markkinointiviesti tällä hetkellä on kukaan ei saisi katsoa puhelintaan kello 22–07. Miksi? Koska ruutuun tuijottelu on paheksuttavaa ja voi kuulemma johtaa univaikeuksiin.

SuljeSinakin

Viesti on kuitenkin oudon holhoava, ja haiskahtaa jäänteeltä yhtenäiskulttuurista jolloin liukuvia työaikoja ja pätkätyötä ei tunnettu.

Vakuutusyhtiö vaatii että kaikkien on nukuttava kello 22–07. Ei poikkeuksia. Ei väliä teetkö yötöitä, tai millainen luontainen rytmi sinulla on. Tässä ovat säännöt, ja jos et noudata niitä sinun tulisi potea syyllisyyttä.

Ennen valtio tiesi mikä meille on parasta. Nyt sen tietää yritykset.

Mutta loppujen lopuksi jos me täällä Kasper Diem -blogissa otamme vakuutuksen niin meitä kiinnostaa lähinnä saako yhtiöltä korvausta jos polkupyörä varastetaan. Sen sijaan emme halua että joku yhtiö kertoo meille miten meidän pitäisi elää elämäämme.

Ja yhtäkkiä me täällä Kasper Diem -blogissa tajuamme miksei niitä tietoiskuja enää näytetä televisiosta. Koska olemme isoja poikia/tyttöjä ja tiedämme kyllä ihan itse mikä meille on parhaaksi.


0 Shares
Tagged , ,