Selvennys väistämissääntöihin: pyöräilijän pitäisi lopettaa olemasta köyhä ja ostaa auto

Keskuspuisto2

Pyöräilykauden alkamisen myötä väistämissäännöt ovat tänä keväänä puhuttaneet erityisen paljon. Sekaannusta on aiheuttanut erityisesti se pitääkö kärkikolmion takaa tuleva väistää, ja saako sen jälkeen kun on ajanut pyöräilijän päälle vielä pysähtyä ja viimeistellä kevyen liikenteen edustaja peruuttamalla hänen päällensä.

Saaresmaan Jukalla on väistämiseen hyvä nyrkkisääntö.

”Pyöräilijä väistää aina autoa, koska köyhempi väistää aina rikkaampaa. Piste. Niin tapahtuu luonnossa, ja siksi myös liikenteessä.”

Työttömänä pidemmän aikaa ollut Saaresmaa nojaa vuosimallia 1991 olevaan Nissan Primeraansa ja sytyttää itsekäärityn savukkeen.

”Tätä sääntöä ei ehkä ole kirjattu lakiin, mutta kaikkihan tietää miten se käytännössä menee. Menestyjät sanelevat ehdot.”

Myös tutkija Bo Hager Kakkois-Suomen yliopistosta on samoilla linjoilla.

”Aika pitkälti kyseessä on sosio-ekonominen ongelma. Niin kauan kun yhteiskunnassame palkkakuilu jatkaa kasvamistaan pyöräilijöitä tulee lakoamaan. Korrelaatio on liian selvä ollakseen sattuma.”

Hager nostaa merkitsevästi etusormensa ilmaan.

”Mutta pitää kuitenkin muistaa että jokainen pystyy nousemaan pyöräilykuopasta kovalla työllä. Kukaan ei ole tuomittu pyöräilemään ikuisesti. Ja vaikka säännöt sallivatkin pyöräilijöiden jyräämisen autoilijoinkaan ei ole mikään välttämätön pakko tehdä sitä”.

”Tuleehan siinä usein väkisinkin autoon naarmuja, jotka ovat kalliita korjata.”

Saaresmaa hymyilee kuullessaan tutkimustuloksista.

”No tämähän on sitä minä olen aina sanonut. Olkoonkin että olen ollut työttömänä jo kuudetta vuotta, mutta niin alas en sentään ole vajonnut että siirtyisin polkupyöräilijäksi. Sen verran arvokkuutta minulla on sentään jäljellä.”


0 Shares
Tagged , , , ,

One thought on “Selvennys väistämissääntöihin: pyöräilijän pitäisi lopettaa olemasta köyhä ja ostaa auto

  1. […] retoriikka, jossa ei kuitenkaan ole faktapohjaa. Poikkeuksena valemedioista nähtäköön satiirisivustot, jotka eivät missään vaiheessa väitäkään olevansa totta (mutta joiden lukeminen vaatii silti […]

Comments are closed.