Jyväskylän asuntomessuilla on tänä vuonna ”äijäreitti”. Sitä mainostetaan vihaisella Jone Nikulalla, joka on tiedotteen mukaan suunnitellut mieskierroksen – vaikka todennäköisempää on tietenkin että Jone on vain lainannut kierrokselle äreät kasvonsa. Vetonauloina mainostetaan kuitenkin mm. taloa jonka runko on terästä ja ”pientyökalujen testauspistettä”.
Kasper Diem -blogin tietojen mukaan Jone Nikula suunnitteli äijäkierroksen raivonpuuskassa.
Meidän talo -lehden mukaan kyseessä on ”astetta rokahtavampi messutouring” jossa ”yhden huoneen on vallannut rallisimulaattori” ja jossa muita tiloja hallitsevat ”alumiinivanteet, moottorinosat sekä rallitaulut”. Lisäksi samme lukea että sen jälkeen kun ”viimeistelty äijämäisyys” on katsastettu ”tosimies siirtyy ottamaan muista mörökölleistä mittaa polkuautoradalla.”
Mörököllit? Polkuautot? Miksi tämä lenkki kuulostaa viisivuotiaan pojan äidin suunnittelemalta?
Messusisustusten perusteella voimmekin päätellä että keskivertomies asuu kaikkein mieluiten autotallissa, nukkuen Harley-Davidsonin selässä.
Testosteronia tihkuva keittiö eikä mikään marjanpoimija.
Silti oikeassa elämässä tuhannet miehet eläävät joka päivä elämäänsä ilman ”rosterista ovimattoa” asunnossa täysin ilman ”äijärankingia”. Vai onko kukaan ikinä tavannut tätä maagista macho-sisustajamiestä joka temperamenttisesti repii verhot lattialle ja asentaa tilalle moottoroidut kaihtimet?
Ja jos näissä taloissa kerran on asuvinaan ”vannoutuneita poikamiehiä”, niin kannattaisiko asunnot mieluummin sisustaa niin että ne houkuttelisivat satunnaisia vierailijoita viihtymään, eikä niin että ne on mahdollisimman helppo pestä painepesurilla?
Alunperin suunnitelmissa oli kiinnittää iso penis seinään, mutta tämä 007-teksti on hienovaraisempi.
Messuluettelon mukaan äijä-asuntojen sisustussuunnittelun takana on kuitenkin yllättävän usein nainen.
Aika päivittää 2010-luvun mieskuvaa?
[…] uuni, ja oli ajatuksissa saada ne harmaat alakaapit. Ehkä vielä joskus. Tosin Avotakassa ja Kasper Strömmanin blogissa esitelty asuntomessujen mieskeittiö sai minut pohtimaan sittenkin mustia kaappeja… (Avotakan […]