Näin saadaan kustannusala taas nousuun

Paljon on ollut viime aikoina puhetta siitä miten kustannusala ei ole entisensä. Lehtiä ei osteta entiseen malliin, puhumatta tietenkään CD- ja DVD-levyistä.

Mutta monilta on jäänyt huomioimatta että ratkaisu laskeviin tuottoihin on koko ajan ollut suoraan silmiemme alla – ja sen tarjoaa sanomalehdistö, Helsingin Sanomat etunenässä.

HS

Katsokaas kun moni ei aina muista että suomalaiset sanomalehdet eivät ole samanlaisia kuin ulkomailla. Ulkomailla etusivu on varattu päivän tärkeimmille uutisille. Suomessa etusivulla on mainos. Tähän on tietenkin poikkeuksia, mutta ei se ainakaan tavatanto ole. Mitä jos samaa logiikkaa ruvettaisiin soveltamaan muihinkin tuotteisiin?

 

Imagelehti

Aikakauslehdet
Ketä oikeastaan kiinnostaa Anna Abreu tai Vuoden graafikko jos kerran vaihtoehtona olisi vaikka kannessa lähimarketin tarjoukset? Banaanien hinta voi nimittäin myös olla voimakas elämys, ja kyllähän ne itse jutut voi sitten lukea lehden sisältä. Laskevien mainostulojen ilmastossa tämä on oikeastaan aika nerokas ratkaisu.

 

IlkkaRemes

Kirjat
Ja miksi lopettaa aikakauslehtiin? Kirjojenkin myynti on nimittäin laskussa, joten mainostulojen tuomat lisäeurot ovat varmasti paikallaan täälläkin. Sitäpaitsi, onhan englanninkielessä jopa sanonta tähän: Don’t judge a book by its covers. Jos englanninkieli on tätä mieltä sen on oltava totta.

 

Vares

DVD-levyt
Entäs DVD-levyt? Kyllä, vielä on vuokraamoja jotka eivät ole vielä täysin muuttuneet makeiskaupoiksi, mutta kyllä se niin taitaa olla että laserlevyn päivät ovat luetut. Jospa nämä tyylikkäät mainokset kansissa tekisi DVD-levyistä vielä vähäksi aikaa niin haluttavia tuotteita että voidaan ylläpitää tekohengitystä hetken vielä?

 

CheekUusilevy
CD-levyt
Ja eipä unohdeta cd-levyjä. Kyllä, levyjen kuuntelu on paljolti siirtynyt Spotify:hin, mutta kuka sanoo ettei sama mainos voisi näkyä sielläkin levyn kannen paikalla? Tällä lääkkeellä voitaisiin paikata levynmyynnistä menetettyjä tuloja, ja samalla taas nostaa musiikin arvostusta entiseen kukoistukseensa.

Kustannusala, voitte kiittää meitä täällä Kasper Diem-blogissa sitten myöhemmin!


1 Shares
Tagged , ,