Tag Archives: yhteiskunta

Alle kuuden euron pitsat tästä lähtien laillisia jos ne sujautetaan ennen syömistä vakuutuskuoreen

pitsa

Kasper Diem / Helsinki

Harmaata taloutta torjutaan monella eri tapaa. Moni muistaakin viime vuoden kuuluisan kampanjan jossa pitserioita ratsattiin tavoitteena löytää alla kuuden euron pitsoja. Kuuden euron pitsaa pidetäänkin yleisesti vedenjakana joka erottaa rehellisen yrittäjän likaisesta, inhottavasta rikollisesta.

Tälle kampanjalle tulee kuitenkin ensi maanantaina vihdoin loppu kun Suomen pitserialiiton alullesysäämä laki tulee voimaan. Sen mukaan alle kuuden euron pitsoja saisi jatkossa myydä niin paljon kuin jaksaa, niin kauan kun ne tarjoillaan ns. vakuutuskuoresta.

Pitseriayrittäjä Saaresmaan Jukka on ratkaisuun tyytyväinen.

”On hienoa että tähän pitsafarssiin löydettiin vihdoin laillinen ja moraalisesti hyväkysyttävä ratkaisu. Olen tyytyväinen.”

Saaresmaa pyyhkii jauhoiset kätensä esiliinaansa.

”Tästä lähtien asiakaskin näkee että seuraamme lain kirjainta prikulleen kun sujautan pitsan vakuutuskuoreen ennen tarjoilua. Olenkin painattanut uusiksi näitä pitsalaatikoitamme, anteeksi vakuutuskuoria kivoilla vakuutusyhtiöiden logoilla. Tykkäätkö itse enemmän Ifin vai LähiTapiolan logosta? Minulta löytyy myös Eläke-Fenniaa ja Eteraa jos pitsa maistuu niissä paremmalta.”

Mutta onko pitsan sujauttaminen vaihtoehtoiseen pahvitaskuun todellakin keino millä Suomi saadaan kuntoon?

Pitseriayrittäjä Saaresmaa tuohtuu silminnähden.

”Yritätkö sinä vihjailla että toiminnassani olisi jotain moraalisesti arvelluttavaa? Niin kauan kun seuraan lain kirjainta sinulla ei kuule pitäisi olla sen kanssa ongelmaa. Ja jos se ei sinua miellyttä niin saan pyytää sinua poistumaan pitseriastani.”

Tagged , , , ,

Uusi ”Soldiers of Tyttö_poika” -katupartioryhmä aloittaa toimintansa viikonloppuna

Tuli

Suomessa aloittaa tänä viikonloppuna jälleen uusi katupartioryhmä. Neljällä eri paikkakunnalla toimintaansa käynnistelvä ”Soldiers of Tyttö_poika” ilmoittaa haluavansa ensisijaisesti turvata yleistä rauhaa, mutta mainitsee myös tehtäväkseen ”taistelun feminismiä ja sukupuolettomuutta vastaan”. Ryhmän jäsenet eivät halua esiintyä nimillään, mutta ovat silminnäkijöiden mukaan nuoria ja poliittisesti aktiivisia.

”Lissuksi” esittäytyvä partion jäsen ei halua esiintyä koko nimellään, mutta selventää mielellään katupartioryhmän intressejä.

”Soldiers of Tyttö-poika:n tyyppiselle toiminnalle on nyt selvä tilaus yhteiskunnassamme. Feminismi ja epäselvät sukupuoliroolit aiheuttavat tällä hetkellä erityisen paljon yleistä turvattomuutta. Me haluamme olla paikalla valvomassa ettei tilanne riistäydy käsistä.”

Ryhmä kertoo tulevansa mielellään paikalle tarkistamaan tilanteen jos jossain järjestetään feministinen kiroiluilta, piirretään feministiä sarjakuvia tai vain yleisesti yritetään hälventää sukupuolirajoja.

”Haluamme korostaa että kuka tahansa saa olla feministi, kunhan on sitä omassa kodissaan. Mutta jos taas kokee tarpeekseen toitottaa siitä koko kylälle niin se on silloin meille Soldiers of Tyttö_poika:laisille ongelma. Ja siellä missä näemme ongelman haluamme tarjota ratkaisua.”

Soldiers of Tyttö_poika:n erityissyynissä ovat pitkähiuksiset, parrattomat miehet sekä naiset jotka eivät suostu käyttämään julkisilla paikoilla korkokenkiä. Sekä tietenkin avoimesti feministisellä asialla liikkuvat kansalaiset.

Ryhmä rauhoittelee kuitenkin että ”ketään ei hakata turhaan”.

Poliisi suhtautuu varovaisesen myönteisesti partiointiin, mutta haluaa samalla muistuttaa ettei feminismi tai sukupuolettomuus sinänsä täytä rikoksen tunnusmerkkejä. Poliisilla ei kuitenkaan nykytilanteessa ole resursseja tarkistaa että kaikilla on varmasti sukupuoli, joten siinä mielessä Soldiers of Tyttö_poika:n toiminta on tervetullutta.

Katupartiolippiksensä syvemmälle päähän vetänyt Lissu hyväksyy poliisin kannan.

”Sinänsä on totta ettei feminismi ole rikos. Vielä. Katsotaan sitten uudestaan ensi vaalien jälkeen.”

Tagged , , ,

Congrats, you have an all dog panel

Miesvaltaisuus voi olla ongelma alalla kuin alalla. Mutta pitää muistaa että yhteiskunnassamme on myös toinen kytevä ongelma – koiravaltaisuus. Tai niin kuin me täällä Kasper Diem -blogissa aina tapaamme sanoa kun törmäämme ongelmaan: Congrats, you have an all dog panel.

???????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????

Tiedäthän sen tunteen kun lääketehtaassa on juuri tehty läpimurto syöpälääkken kehitystyössä? Ja yrität saada selville miten se tehtiin, mutta saatkin vain vastaukseksi ”wuf wuf wuf wuf wuf”? Silloin on pakko huokaista syvään ja tokaista: congrats, you have an all dog panel.

Alldogpanel2

Entäs kun enkelisijoittajana olet kutsunut uuden start-up yrityksen edustajat pakeillesi ja kysyt nyt sen tärkeän kysymyksen: miten näette ette bisneksenne skaalautuu tulevaisuudessa? Ja saat vastaukseksi vain läähätystä? Silloin voit vain katsoa peiliin ja sanoa: congrats, you have an all dog panel.

Alldogpanel3

Puhumattakaan siitä kun taloyhtiön hallituksessa käydään vihdoin se tärkeä keskustelu siitä pitäisikö se pihan huonokuntoinen lehmus tänä kesänä kaataa? Ja kaikki alkavat murista kilpaa koska lehmus täyttää tärkeän reviirinmerkkausfunktion? Niinpä. Congrats, you have an all dog panel.

Alldogpanel4

Tai entäs kun kokoonnutte Nobel-lautakunnan kanssa ja kaikki ovat vahvasti yhtä mieltä siitä että kuivattujen siankorvien keksijä pitäisi palkita Nobelin rauhanpalkinnolla?

Silloin viimeistäänkin on aika sanoa se ääneen: congrats, you have an all dog panel.

Tagged , , ,