Tag Archives: vanhuus

Yhdistyneet rasistit: Olemme päättäneet olla yhtäkkiä tosi huolestuneita vanhuksista

vanhus

Rasistien vuosikokous saatiin viime viikolla onnistuneesti päätökseen. Esityslistalla olleiden asioiden lisäksi pohdittiin pitkään miten suhtautua ajankohtaiseen pakolaisasiaan.

Kokouksessa päätettiin lopulta yksimielisesti että aina kun pakolaisasia tulee puheeksi rasistin tulee kääntää puhe vanhuksiin.

Saaresmaan Jukka on ratkaisuun tyytyväinen.

”Minusta tämä on hyvä linjaus. Ensin ajattelimme että vaihtaisimme puheenaiheen perustelematta sotaveteraaneihin niinkuin tähänkin asti, mutta nehän alkavat nyt jo käymään vähiin. Tällä uudella linjauksella saamme laajennettua horsisonttiamme. Vanhuksiahan tulee aina olemaan.”

Mutta miten vanhukset ja pakolaistilanne liittyvät toisiinsa?

”Elikkäs on yleistä tietoa että on vain kaksi kohdetta johon valtion rahat menevät: pakolaiskeskusten perustamiseen tai vanhustenhuoltoon. Se on nollapeliä, ja jos antaa yhdelle se on toiselta pois.”

Eihän ole.

”Vihaatko sinä vanhuksia? Ettäs kehtaat!”

Saaresmaa, joka ei ole nähnyt omaa isoäitiään kahteen vuoteen keksisi helposti parempia tapoja käyttää verorahat humanitäärisen avun sijaan.

”Mitä vanhukset nyt syövätkään? Kissanruokaa? Ilman näitä tuhatta turvapaikkaa jotka Suomi tänä vuonna myöntää voisimme ostaa rekkalasteittain Shebaa vanhuksille. Sen he ovat ansainneet olemalla vanhoja.”

Entäs jos kyseessä onkin suomalainen, mutta maahanmuuttajataustainen vanhus?

Saaresmaan Jukka tuijottaa pitkään tyhjästi eteensä ennenkuin vaihtaa puheenaihetta.

”On se nyt kumma kun ei järkiperustelut mene perille. Pakolaiset ulos Suomesta ja sillä siisti!”

Tagged ,

Bo Hager: Kaipaan entisisiä aikoja jolloin vanhuksia kunnioitettiin vaistomaisesti, kyseenalaistamatta ja ilman mitään järjellistä syytä

BoHagerLiten

Kirjoittanut Bo Hager

Antakaas kun kerron teille miten vanhuksia kohdellaan nykyään. Otetaan nyt vaikka eilen linja-autossa. Nousen bussiin jossa sinänsä on paljon tilaa, mutta minulla on lempipaikkani jossa haluan istua, ja juuri se paikka on varattu koska siinä istuu nuori juippi. Ai mikäkö lempipaikkani on? No siinä ikkunan vieressä, kyllä te tiedätte. No, onneksi minulla on ryhmyinen keppini mukana, ja minäpä kopauttamaan tätä nuorta juippia joka siinä istuu olalle, että siirrytkös. Mutta mitä luulette että saan vastaukseksi? Juuri niin! Juippi kysyy kohteliaasti voisinko istua jollekin muulle vapaalle paikalle! Että minua se sapetti! No minäpä sitten syljen tämän hunsvotin päälle, ja siitäkö metakka syntyy. Ei olisi ennen vanhaan sellainen mekkala ikimaailmassa synytynyt moisesta. Esimerkiksi oma äitimuorini tapasi ennen vanhaan bussissa monesti vetää housut alas ja kusta tuollaisten kakaroiden päälle ilman että kukaan siitä korvaansa lotkautti. Ja tuliko siitä sanomista? Ei, pelkkää kunnioitusta ja ihailevia katseita sai äitimuori kaikilta onnikassa siitä hyvästä. Ja tämä on se tapa jolla meitä vanhuksia pitäisi kunnioittaa – kyseenalaistamatta ja ilman mitään järjellistä syytä! Mutta niihin aikoihin ei tosin eilisen perusteella näköjään enää ole paluuta.

No mutta miten nykynuorista sitten tuli tällaisia? Jos minulta kysytte niin syytän vanhempia. Ei saisi lasta nykyään tukistaa laisinkaan, ei edes rautalapiolla kopauttaa toistuvasti lapaluiden väliin edes silloin kun lapsi ei kunnioita isovanhempiaan. Tukistettiinko minua itseäni lapsena? Voi pojat, kysykää vielä! Nahkaisilla vöillä taottiin päättäväisesti ja simuloitiin hukkumista erilaisissa vesiastioissa. Ja jos se nyt ei suorastaan hyvää tehnyt minulle, niin ainakin opetti sellaista vanhanajan kunnon luimukorvaisuutta mitä nykyajan nuorissa harvoin näkee. Mutta arvatkaa vaan miten minuun suhtaudutaan nyt kun minä haluaisin vuorostani kostaa pieksemiseni tämän päivän lapsille? No minäpä kerro teille: Suomen laki kieltää nykyään yksiselitteisesti kaikenlaisen tukistamisen! Kostohan jää nyt ikäänkuin roikkumaan ilmaan. Tämäkö on kiitos pitkästä työurastani?

Niin, työntekohan on muten yksi asia mitä nämä kakarat jotka aikuisiksi itseään kutsuvat eivät näyttäisi ymmärtävän alkuunsa. Hyvä jos käyvät töissä ensinkään. Totta on tietenkin että meidän aikana työpaikoista ei ollut pulaa niinkuin tänä päivänä. Kaikille riitti hommaa – senkun aamulla valitsi että mihin sitä tänään menisi töihin, että menisikö vaikka satamaan ahtaamaan vai tsuppariksi siirtomaatavarakauppaan. Nähkääs kun koulutusta ei myöskään silloin tarvinnut samalla tavalla kuin nykyään… ja minullahan oli sen lisäksi vielä myöhemmin pitkään ns. suojatyöpaikka, joita ei kai nykymaailmassa enää tunneta. Siihen maailmanaikaanhan työtahti ei muutenkaan ollut järin ripeä, niin näissä suojatyöpaikoissapa ei oikeastaan tarvinnut tehdä yhtään mitään, he he… mutta nyt jaarittelen. Suurin vaikeus minunaikanani taisi olla se että siihen maailmanaikaan töissä oli tapana olla juovuksissa koko ajan, eikä se ollut niin helppoa kun miltä kuulostaa, olla soossissa vuodesta toiseen ja vielä olla tekevinään jotain.

Enhän minä siis väitä että olisin nähnyt nälkää tai kärsinyt muutenkaan erityisemmin. Meidän huushollissa oli vesiklosetti jo siitä saakka kun olin pieni poika, ja sodankin onnistuin välttämään. Mutta se ei poista sitä tosiasiaa että voisin ottaa vähän sitä vanhan ajan kunnioitusta jonka ansaitsemisen eteen en ole tehnyt sitten yhtään mitään.

Ja jos en saa tätä kunniaa otan sen väkisin sohien ryhmyisellä kepilläni, vähän humaltuneena.

Tagged , , , , ,