Tag Archives: tango

Haastattelussa Tangokuningas 2013

Kasper Diem -blogin haastattelusarjassa jututetaan ihmisiä jotka Vuoden graafikon 2013 tavoin ovat saavuttaneet jotain suurta viime vuonna ja selvitetään miten he nyt vuoden vaihduttua ovat jatkaneet elämäänsä. Tällä viikolla vuorossa on Tangokuningas 2013 Kyösti Mäkimattila.

KyostiMakimattila
Kuva: Ismo Jokinen

Kyösti Mäkimattila, olit Tangokuningas 2013. Jos pitäisi valita viime vuodelta kruunajaisten lisäksi yhden hetken joka oli ylitse muiden, mikä se olisi?
Ehkäpä mieliinpainuvin hetki oli synnyinpitäjäni Yläneen Valasrannalla, maamme hienoin tanssipaikka muuten, järjestetty kahvitilaisuus. Väkeä oli tupa täynnä, arviolta 1500 henkeä ja tunnelma unohtumaton.

Nyt on kuitenkin jo vuosi 2014 ja pian valitaan uusi kuningas. Olen itse Vuoden graafikko 2013 ja voin aavistella miltä se tuntuu. Aiheuttaako se kenties sinussa pohjatonta tyhjyyden tunnetta sielussasi?
Tyhjyyden tunnetta ei ole päässyt syntymään, sillä työkalenteri on tupaten täynnä kauas horisonttiin. Tavoitteenani kilpailuun osallistuessa oli päästä monipuolisemmin operoimaan musiikin ja tekstien parissa, niin on tosiaan käynyt.

Uudella Suuntatähti-albumillasi tulkitset pääasiallisesti tangon klassikoita. Minuntyyppiselle lajityyppiä tuntemattomalle tuntuu että tämä on tangoskenessä aika tyypillistä . Suuttuuko tangoyleisö jos niille esittää kappaleen jota se ei tunne entuudestaan?
Levyni on epätyypillinen tangokuninkaallisen debyytiksi. Se on poikkeuksellisen nostalginen ja kumartaa nimenomaan suomalaiselle iskelmätraditiolle. Tangoyleisö on hyvin suvaitsevaa ja ymmärtää kyllä, että levyjen ja keikkojen repertuaari sisältää paljon muutakin kuin tangoja.

Olet aikaisemmassa haastattelussa sanonut että toivot että tangokilpailu ”avaisi oven seuraavaan huoneeseen”. Onko tangokuninkuus nyt niinsanotusti ”kenkäissyt oven saranoiltaan”?
Kyllä, elämäni on ollut kuin toinen kilpailun jälkeen.

Olet myös julkaissut runokirjan viime vuonna, ja toinen on tekeillä. Olisiko asiatonta vielä pyytää vastausta runon muodossa siihen miten me viime vuoden mestarit käsittelisimme vuoden vaihtumista?
Ajan virras
menneen kuohut,
niin kuin tietäin,
”nyt” -on vaan kerran.

Mitä sankar’töitä teetkin,
siitä kirjat joskus kertoo.
Sivut kääntyy, viini virtaa,
narri säilyy vaihtuis herran.

Haastattelusarjassa aiemmin ilmestyneet:
Miss Suomi 2013
Vuoden barista 2013
Vuoden talvipyöräilijä 2013
Vuoden chihuahua 2013

Tagged , ,