Tag Archives: sauna

Suomalaisten saunominen turvattu Fennovoima-päätöksen myötä

Sauna

Kasper Diem / Helsinki

Eduskunta antoi eilen kannatuksensa ns. Fennovoima-hankkeelle jonka ansiosta Suomeen rakennetaan uusi ydinvoimala.

Päätös ei kuitenkaan ollut yksimielinen, sillä osa kansanedustajista olisi mieluummin nähnyt Suomen seuraavan Saksan mallia. Saksa luopuu kokonaan ydinvoimasta vuoteen 2022 mennessä ja on sen sijaan ilmoittanut panostavansa uusiutuviin energiamuotoihin.

Ydinvoiman puolesta äänestänyt kansanedustaja Bo Hager on kuitenkin tyytyväinen.

”Suomi tarvitsee energiaa, ja nyt sitä saadaan. Nyt minunkaan ei tarvitse pelätä että sauna jää kylmäksi seuraavan kerran kun napsautan sähkökiukaan päälle. Minä katsos olen kova poika saunomaan.”

Vaikka asiasta ei juuri keskusteltukan eduskunnassa kaikki ovat yhtä mieltä siitä että saunomisen turvaaminen tulevaisuudessa oli asia joka sai enemmistön lopulta äänestämään ydinvoiman puolesta.

Bo Hager myöntää tämän auliisti.

”Avustajani esitti minulle kyllä vaihtoehtoja uusiutuvista energiamuodoista, mutta minulla jäi kaikista sellainen kalvaava tunne ettei saunani lämpiäisi niiden tuottamalla energialla kunnolla. Tuulivoimalla lämmitetyssä saunassa olisi käsittääkseni ollut vaara että sauna olisi jäänyt 60-asteiseksi. Se on liian vähän. Enkä minä sitäpaitsi halua että saunassani tuulee. ”

Hager on realisti.

”Saunomisen vaatima energiankulutus on fakta. Täytyyhän muistaa että Loviisan kakkosreaktori rakennettiin aikoinaan yksinomaan siitä tarpeesta joka syntyi kun maamme rakennuttajat yhdessä päättivät että jokaiseen maamme kerrostaloyksiöön pitää saada oma sähkösauna.”

”Olen itse nähnyt miten reaktori hehkuu kauniin vihreänä lauantai-iltaisin kun kaiki suomalaiset napsauttavat saunan päälle samaan aikaan. Mutta täytyy muistaa että laitoksen rakentamisen jälkeen maahamme on tullut paljon uusia asuntoja missä on paljon uusia saunoja. Yhtälö on aika selvä.”

Voisivatko suomalaiset sitten vain saunoa vähän vähemmän jotta uusia voimaloita ei tarvittaisi?

Bo Hager sydämistyy ensi kertaa haastattelun aikana.

”Saunoa vähemmän? Miten kehtaat tulla tänne ja ehdottaa että suomalaisten pitäisi vähentää saunomistaan, ja vielä Suomen itsenäisyyspäivänä? Jos et pidä saunomisesta sinut sietäisi viedä saunan taakse ja teloittaa.”

”Minun isoisäni ei taistellut talvisodassa sen vuoksi että saisimme saunoa vähemmän. Minun isoisäni taisteli sen takia että venäläiset saisivat rakentaa ydivoimalaita maahamme ja sitä kautta hallita energiantuotantoamme.”

”Sitä sinunkinlaisesi saunavihaajan on pakko kunnioittaa.”

Tagged , , , ,