Tag Archives: satiiri

Äänestäminen vaaleissa on turhaa niin kauan kun kiinalaisetkaan eivät äänestä

Maassamme pidetään jälleen eduskuntavaalit muutaman viikon kuluttua. Äänestysoikeutta pidetään tärkeänä demokraattisen yhteiskuntajärjestyksen rakennuspalikkana, mutta silti kaikki eivät ole vakuuttuneita sen tarpeellisuudesta.

Kansalainen Saaresmaan Jukka ei esimerkiksi omien sanojensa aio äänestää tulevissa vaaleissa.

”Miksi äänestäisin niin kauan kun miljardi kiinalaista jättää samaan aikaan äänestämättä? Turhaa puuhastelua, sanon minä.”

Saaresmaa näkee omien sanojensa mukaan asiat laajemmassa perspektiivissä.

”On söpöä että kaikkia näitä uusia puolueita perustetaan, mutta arvaa missä ei ikinä perusteta uusia puolueita? Kiinassa. Jos niin iso maa pärjää ilman, miksi me täällä vaivaudutaan?”

Saaresmaan Jukka pitää itseään ennenkaikkea realistina.

”Turhaan me täällä puuhastellaan demokratian kanssa, kun iso osa maailmasta pärjää ilman. Suomalaiset ovat kyllä niin sinisilmäisiä.”

Tagged , , ,

Turkistarhaajien kehittelemä marsuturkki kevääksi kauppohin: ”Hopeakettu ja marsu teknisesti sama eläin”

Kasper Diem -blogin saamien tietojen mukaan Suomen Turkistarhaajayhdistys on kaikessa hiljaisuudessa lanseeraamassa uuden tuotteen, marsuturkin, joka nähtäneen kaupoissa huhtikuun alkupuolella.

Marsun turkiksesta tehty päällisvaate on osa Turkistarhaajayhdistyksen koko vuoden kestävää kampanjaa, jonka tarkoitus on tieteellisesti todistaa että tarhatut turkiseläimet ja marsut ovat yksi ja sama asia.

Turkistarhaajayhdistyksen viestintävastaava Saaresmaan Jukka on uutuudesta innoissaan.

”Tiedätkö mikä ero on siniketulla ja marsulla? Minä en osaa sanoa, ja meidän mielestä täällä turkistarhaajayhdistyksessa ei mikään. Siksi meille tuli yhtenä iltapäivänä tämä idea että alamme nylkemään marsuja, ja valmistamaan niiden turkeista pieniä vaatteita.”

Kasper Diem -blogin saamien tietojen mukaan marsun nahoista valmistetaan kokeiluvaiheessa pieniä lasten ulstereita. Saaresmaan mukaan tämä on järkevää, koska niihin menee vähemmän pienikokoisen hamsterin nahkoja.

”Tenaviin satsaaminen on muutenkin järkevää, koska lapsikuluttajilla on jo valmiiksi emotionaalinen side marsuihin. Sitä voimme hyödyntää markkinoinnissa”.

Saaresmaan Jukka näkee tosit pienet lasten marsuturkit vasta alkuna.

”Marsuturkki on pelinavaus, mutta meillä on jo katse tiukasti seuraavassa kotieläimessä – koirassa. Ovathan nekin ihmisen vankeja niinkuin tarhaeläimet, eli sikäli siis teknisesti täysin rinnastettavissa tarhattuihin eläimiin, niinkuin vaikka soopeliin.”

Saaresmaa hymyilee.

”Tai supikoiraan. Koira kuin koira. Voin muuten kertoa ettei mikään tunnu pehmeämmältä kuin pilottitakki joka on tehty kultaisen noutajan turkista.”

Tagged , ,

Ilmastonuorten höpömarssi ohi tältä erää – ensi perjantaina vuorossa järkevien aikuisten mielenilmaus

Tällä viikolla moni nuori on marssinut ilmaston puolesta osana maailmanlaajuista mielenosoitusta. Suomessakin tempaukseen arvioidaan osallistuneen tuhansia koululaisia.

Kaikki eivät kuitenkaan ole vakuuttuneet marssin hyödyllisyydestä. Varsinkin varttuneempi väki on pitänyt mielenosoitusta ”ihan tosi naurettavana” ja ”todellisuudesta vieraantuneena”. Kasper Diem -blogin saamien tietojen mukaan siksi suunnitelmissa on ensi perjantaiksi kypsempien kansalaisten vastamielenosoitus joka kulkisi näillä näkymin Helsingin keskustan läpi.

Marssilla halutaan tuoda esille ainakin ne seikat että ”turkistarhattavat eläimet ja marsut ovat yksi ja sama eläin”, ”autot kuuluvat teille” ja että ”lapset ovat vähän tyhmiä eivätkä tajua oikeasta elämästä mitään”.

Autotallistaan tavoitettu Saaresmaan Jukka rustaa parhaillaan punkhenkistä banderollia tekstillä ”kersat on (sic) niin pihalla”.

”Tämä pikku kullannuppujen päiväkotiretki oli ihan söpö, mutta nyt meidän aikuisten on otettava ohjakset käsiimme. Lapset väittivät että me emme tee mitään, mutta se ei pidä paikkansa. Minä olen ainakin valmis nousemaan barrikadeille sen puolesta että elämäni saa jatkua entiseen malliin.”

Päinvastoin kuin nuorten marssi, aikuisten marssi tehdään autoletkassa. Mukavuussyistä osallistujat ovat myös ilmoittaneet matkustavansa kulkuvälineissään yksin, jotta niissä pystyisi rauhassa nauttimaan nuoruuden musiikista ja syömään eukamentholpastilleja samalla kun tööttää vihaisesti sen puolesta ettei tule lentoveroa.

Kasper Diem -blogin saamien tietojen mukaan poliisi uskoo keskustan ruuhkautuvan kilometrien pituisista jonoista ensi perjantaina, mutta pitää sitä silti välttämättömänä pahana jotta ”kakaroille” saadaan näytettyä kuka tässä yhteiskunnassa oikein määrää.

Tagged ,