Tag Archives: ruoka

Ruokakirppis: miten se meni?

Viime viikolla me täällä Kasper Diem -blogissa kerroimme uudesta jännästä konseptistamme, Ruokakirppiksesta. Ruokirppishän yhdistää kaksi suomalaisille rakasta ajanvietettä, Ravintolapäivän ja kirpputorin. Mutta miten meillä sitten meni?

Ruokairppis7

Ensinnäkin lauantai oli sään kannalta täydellinen. Aurinkoinen, muttei ei liian lämmin. Tämä on hyvä kun käsittelee elintarvikkeita: kylmäketju ei pääse katkeamaan, mutta tuotteet näkyvät hyvin auringonvalon ansiosta. Ei olisi voinut käydä parempi tuuri. Ja myytäviä tuotteita löytyi sitäpaitsi yllättävän paljon kaapin perältä.

Ruokakirppis1

Asiakkaita oli kylläkin alkuun totta puhuen vähän niukanlaisesti. Sana ei selkeästikään ollut kiirinyt tarpeeksi. Tai sitten kaikki olivat vain niin kylläisiä kaiken sen brunssin jälkeen mitä kaikki Instagramin mukaan vetävät lauantai-aamupäivisin.

Ruokakirppis2

Pian rupesi kuitenkin tapahtumaan. Kaikenikäiset ihmiset parveilivat Kasper Diem -blogin ainutlaatuisen Ruokakirppiskonseptin ympärillä kuin hailauma. Hyvä!

Ruokakirppis9

Ja miksi ei olisi parveillut, sen verran suussasulavaa elintarviketta oli tarjolla. Hapankorppuja. Marsipaania. Suodatinkahvia. Tehän kuulette itse?

Ruokirppis6

Varsinkin avaamaton Euroshopper-kahvi keräsi huomiota. Voisi jopa sanoa että se oli ruokakirpparin vastine Muumimukille haluttavuudessaan. Juuri tämän herran kanssa kauppoja ei kuitenkaan tässä kuvassa syntynyt. Ei haittaa. Missään vaihessa ei nimittäin ollut mitään epäilystä etteikö hän vielä palaisi.

Ruokakirppis8

Melkein on sääli luopua näin hyvästä ruoasta. Olihan meillä sitäpaitsi niin hyviä muistoja kaurakeksipaketista. Puhumattakaan Bearnaisekastikkeesta. Oikein tulee pala kurkkuun. Mutta joskus on vain siivottava.

Ruokakirppis10

Bearnaiskastike olikin ensimmäinen tuote joka meni kaupaksi. Eläköön!

Ruokakirppis3

Sen jälkeen oli niin kuin pato olisi avattu. Suklaajäniskin meni, jota tavallaan olimme säästelleet myöhemmäksi. Voisi mennä niin pitkälle että sanoisi että Ruokakirpparin ”ovipumppu huusi hoosiannaa”. Mikä voisi nyt mennä pieleen?

Ruokirppis4

No se tietenkin että kulmakunnan lapset ratsasivat pöydän. Ei olisi pitänyt mennä siihen vanhaan kikkaan että joku koputtaa kylkiluuhun, ja kun katsoo pois joku vie samalla kaurakeksipaketin. Ei todellakaan olisi.

Ruokakirppis5

Onneksi suodatinkahvimies tuli kuitenkin takaisin ja osti tikkarin. Mehän sanoimme!

Päivä oli toisin sanoen menestys. Seuraavana Ravintolapäivänä 16.8. tavataan!

Lue myös: Viisaus asuu munassa

Tagged , , ,

Tervetuloa lauantaina ruokakirppikselle

Tulevana lauantaina vietetään taas Ravintolapäivää. Aikooko Kasper Diem -blogi osallistua? Totta munassa aikoo. Olihan viimevuotinen Munavuori-konsepti missä myimme keitettyjä mindfulnessmunia varsinainen menestys.

Tänä vuonna emme kuitenkaan raapusta aforismeja kananmuniin, vaan luotamme uuteen Ruokakirppis-konseptiin.

Ruokakirpputori520

RUOKAKIRPPIS

Uusi ja ainutlaatuinen RUOKAKIRPPIS-konsepti yhdistää kaksi suomalaisten rakastamaa toimintaa, Ravintolapäivän ja kirpputoritoiminnan. Samalla se on keino poistaa kotitalouksien ruokahävikkiä.

Jokaisella meillä on kaapin perälle unohtuneita ruoka-aineita jotka eivät sinänsä ole vielä pilaantuneita, mutta jotka eivät syystä tai toisesta nyt maistu. Miksi ei myydä niitä ruokakirppiksellä?

Vihreän teen makuiset karkit jotka sait tuliaiseksi? Liian eksoottiset. Pääsiäisestä jäänyt suklaajänö? Ei maistu koska nyt ei ole sesonki. Reilun kaupan pikakahvi josta on otettu yksi teelusikallinen? Liian vaaleapaahtoista. Saksalaiset marsipaanimakeiset? Juu ei.

Toisin sanoen ei mitään inhottavaa tai pilaantunutta, vaan asioita jotka syystä tai toisesta ei nyt ole tullut syötyä, mutta jotka ovat varmasti jonkun muun mieleen.

Vielä kaksikymmentä vuotta sitten kirpputorilta ostettuja vaatteita pidettiin outoina ja likaisina, nykyään sitä taas pidetään aivan normaalina vaatteiden kierrätystä. Samalla tavalla voimme tehdä ruokakirppistoiminnasta normaalia ja lopettaa tällä tavoin kotitalouksien hävikki.

Viime vuotisen Ravintolapäivän MUNAVUORI-menestyksen jälkeen vuoden graafikko 2013 Kasper Strömman uudistaa taas kerran tavan jolla me ajattelemme ruokaa. Lisätietoja Kasper Diem -blogissa osoitteessa www.kasperstromman.com

Tervetuloa siis lauantaina kello 12–14 shoppailemaan osoitteeseen Keuruuntie 17.
Kylmä kebabkastikejauhe odottaa jo ostajaansa.

Tagged , , , , ,

Joko olet maistanut uutta Kalevalantorttua?

Kalevalantorttu

Tänään on Kalevalan päivä. Mutta miten sitä vietetään? Ei mitenkään. Miten sitä pitäisi viettää? Tietenkin voisimme mennä laskemaan sankariseppeleen Väinämöisen haudalle, mutta se ei  käy koska kyseessä on fiktiivinen hahmo. On siis keksittävä jotain muuta.

Kalevalan päivän yksi perimmäinen puute ylitse muiden on että sillä ei ole omaa leivosta. Mieti asiaa. Kaikilla suurilla juhlapyhillä on oma leivos. Runeberginpäivällä on ruunari, laskiaispäivänä laskiaispulla. Joululle pyhitettyjä leivonnaisia taas on liika lueteltavaksi, ja jopa itsenäisyyspäivälle on viime vuosina yritetty lanseerata jonkinnäköistä sinivalkoista nationalistitorttua.

Entäs mistä sanonta ”moni kakku päältä kaunis” on peräisin? Aivan oikein, Kalevalasta. Nyt jos koskaan on siis aika siirtyä puheista tekoihin. Nimikkoleivonnaisen tarve on todellinen.

Siksi Kasper Diem -blogi lanseeraa nyt uuden Kalevalantortun. Se tulee vihdoin ja viimein nostamaan helmikuun 28. päivän muiden relevanttien liputuspäivien joukkoon niinkuin loppiaisen ja puolustusvoimien lippujuhlan. Sanokaa meidän sanoneen.

Mistä sitten saimme inspiraation tähän nyt lanseerattavaan leivonnaiseen?

Kalevalantortun pitää tietenkin olla juureva kansalliseepoksemme tapaan, mutta samalla makea jotta se kelpaisi tämän päivän kuluttajalle. Suunnittelutyössä on myös järkevää lähteä tutuista mauista jotta ihmiset eivät vierastaisi uutta herkkua.

Uusi Kalevalantorttu on siksi käytännössä mämmillä täytetty karjalanpiirakka.

Tässä yhdistyy kaksi jo suomalaisille tuttua makua uudeksi aromien sinfoniaksi jonka sinivalkoisen kansamme on helppo ottaa omakseen. Ei ole epäilystäkään etteikö uusi Kalevalantorttu tule myös siivittämään pieniä lapsia siteeraamaan kansalliseepostamme spontaanisti, kun he haukkaavat tätä jumalten herkkua.

Hyvät ystävät, näin syntyvät uudet perinteet.

Herkullista Kalevalan päivää!

Tagged , , , , , , , , , ,