VAROITUS – TÄMÄ KOKEMUS ON SPONSOROITU.
Viime aikoina vuoden graafikko 2013 on miettinyt enemmän ja enemmän cd-levyjä. Miksi? Koska vuoden graafikolla ja tällä musiikkiformaatilla on loppujen lopuksi enemmän yhteistä kun ensin voisi ajatella.
• Molemmat olivat vielä vähän aikaa sitten täysin relevantteja, mutta nyt ei enää suosionsa huipulla.
• Musiikki kuuluu molempien arkeen.
• Molemmat tietävät millaista on altistua lasersäteelle.
Viimeinen kohta viittaa tietenkin silmien laserleikkaukseen jossa vuoden graafikko 2013 kävi kuukausi sitten. Aikaisemmin kerroimmekin tässä blogissa itse leikkauksesta. Tänään muistelemme nostalgisesti leikkauksen jälkeistä aikaa. Annetaan vuoden graafikon itse kertoa.
Kolme päivää leikkauksen jälkeen
Näöntarkkuus joka on ollut välillä parempi menee taas tilapäisesti sumeammaksi. Tästäkin oli kerrottu etukäteen, sekä myöskin varoitettu mahdollisesta epämukavuudesta. No, mainostettua epämukavuutta silmissä ei ole, mutta kaipaan sitä että voin lukea ihan sairaan pientä tekstiä. Oikein silleen tihrustella kunnolla, silmät viiruina. Se vasta olisi elämänlaatua.
Viisi päivää leikkauksen jälkeen
Tänään poistetaan tilapäiset piilolinssit jotka ovat suojanneet silmiä. Se tuntuu siltä kun piilolinssit poistettaisiin silmistä, eli ei miltään. Näkö on kohtalainen, mutta tietokoneella saa vieläkin istua tavallista lähempänä ruutua. Mutta näkö paranee päivä päivältä.
Loma Kööpenhaminassa. Tämä on suunniteltua: ei tarvitse istua tietokoneen ääressä, vaan tehdä muitakin asioita. Tarttuuko vuoden graafikko moottorisahaan heti perille päästyään? Tietenkin vuoden graafikko tarttuu moottorisahaan perille päästyään. Silmiä ei erityisemmin tarvitse varoa, joten arvioin tämän täysin ookooksi.
Suosituksena on että silmäleikkauksen jälkeen käytetään aurinkolaseja kolmen kuukauden ajan. Hämmästys on suuri kun huomaan että tanskalainen optikkoliike suosittelee kaikille aurinkolaseja. Wow. Ai niin, ehkä kaikkien olisi loppujen lopuksi hyvä suojata silmiään liialta auringolta.
Kuukausi leikkauksen jälkeen
No niin, vihdoinkin vanhat silmälasit voi heittää rituaalinomaisesti menemään. Hei vaan. Olemme nähneet monta uskomatonta asiaa yhdessä, mutta nyt minun on siirryttävä näkemään maailmaa omilla silmilläni. Hyvästi.
(Heti kuvan jälkeen vuoden graafikko nosti tietenkin lasit hellästi roskiksesta ja lajitteli pahvin, metallin ja lasin erikseen ja heitti ylimääräiset ripset kompostiin.)
No mutta miten vuoden graafikko sitten nyt näkee? Kuin haukka. Ja sumuisuus on enää muisto. Vuoden graafikko 2013:
”Kokemuksena laserleikkaus oli opettavainen. Uusi tarkka näkökyky on tietenkin kiva, mutta se on myös tehnyt minusta empaattisemman ihmisen. Sitä ymmärtää nimittäin nykyään niin paljon paremmin miltä cd-levystä tuntuu kun se altistuu lasersäteelle. Niitähän ei tietenkään pyöri nurkissa samalla tavalla kuin ennen, mutta aina kun näen sellaisen uusilla tarkoilla silmilläni voin tuntea suuren ymmärryksen aallon pyyhkäisevän ylitseni.”
Vuoden graafikko 2013 Kasper Strömman nielaisee.
”Ja silloin sisälläni läikähtää hieman.”
Vuoden graafikon silmälaserointia sponsoroi KSA Silmäkeskus.