Tag Archives: koirat

Heitetään filtterit romukoppaan


Varoitus! Tämä postaus on sisältöyhteistyö Alkon #nofilter-kampanjan kanssa, joka haastaa paljastamaan todellisuuden täydelliseltä näyttävän kuvan takana. 

Me täällä Kasper Diem -blogissa olemme viime aikoina miettineet miten paljon sosiaalisessa mediassa jätetään kertomatta. Varsinkin erilaiset filtterit ovat olleet pohdinnan alla. Miten filtteröity todellisuus vaikuttaa yhteiskuntaamme, ja kuinka paljon annamme sen ohjata asenteitamme ja käyttäytämistämme?

Kasper Diem -blogissa olemme tietenkin pyrkineet mahdollisimman suureen aitouteen alusta saakka. Mutta emme voi kieltää että on ollut tilanteita joissa meidänkin kuvista olisi tullut huomattavasti parempia ilman filttereitä. Katsotaanpa.

filtteriton1

Ei nimittäin voi kieltää etteikö me täällä Kasper Diem -blogissa olisi kovan luokan filtterien käyttäjiä. Niin kuin vaikka ylläolevassa kuvassa, jossa luulimme että seitsemän filtteriä olisi johtanut parempaan lopputulokseen. Näin jäkikäteen täytyy myöntää että alkuperäinen olisi sittenkin ollut parempi.

kasperblogawardsfilter

Entäs sitten taannoisessa blogigaalassa (jossa Kasper Diem valittiin muuten vuoden blogiksi 2016)? Vaikka luulimme käyttävämme filtteriä tyylillä, lopputuloksesta huomaa selvästi että luonnollinen on silti parempi.

kaspersuodatin

Miksi muuten puhutaan filtteritupakasta mutta toisaalta suodatinkahvista? Me täällä Kasper Diem -blogissa taidamme tästä lähtien puhua suodatintupakasta ja filtterikahvista. Ja mitä tulee kuviin taas unohdamme koko termin olemassaolon.

kasperbrita

Filttereistäkin on toisaalta muutamassa vuodessa tullut niin outoja. Kyllä, puhumme sinusta, snapchättääjä. Tiedämme ettet oikeasti näytä koiralta joka oksentaa sateenkaaren. Täytyy muuten sanoa että ylläoleva kuvakin toimii noin sata kertaa paremmin ilman isoa, kömpelöä filtteriä.

kasperniinisto

Toisin sanoen: sen sijaan että esittelisimme elämämme kuin satukirjasta, miksi ei jakaa todellisia tilanteita kuvien takana edes viikon ajan? Parhaimmassa tapauksessa se voi muuttaa tapaa jolla katsomme maailmaa.

Lisätiedot: www.alko.fi/vastuullisuus

#nofilter-kampanja on osa Alkon vastuullisuustyötä. Alko pyrkii kaikessa toiminnassaan läpinäkyvyyteen ja siihen, että vaikeistakin aiheista tulee voida puhua. Alkon toimintaa leimaa vastuullisuus ja tämä työ ulottuu mm. henkilökunnan hyvinvointiin, alkoholin liikakäytön vähentämiseen sekä ympäristöasioihin omassa toiminnassa (jätteen vähentäminen, kierrätys ja energiansäästö). Alkoholijuomien kannalta pitkät kansainväliset hankintaketjut aiheuttavat suuria haasteita, sillä tuotteita ei välttämättä pystytä jäljittämään alkutuotantoon asti, ja silloin työolot ja ympäristön suojelun taso saattavat jäädä pimentoon. Alko haluaa edistää vastuullista hankintaketjua jatkuvan parantamisen periaatteella ja tekee säännöllisiä auditointeja viinien tuotantolaitosten lisäksi myös viiniviljelmillä sekä ohjeistaa heitä kehittämään työolojaan eettisten periaatteiden mukaiseksi.

Tagged , , , ,

Kirja-arvostelu: Koirien nimipäiväkirja

Koiriennimipaivat

Tänään meillä täällä Kasper Diem -blogissa on arvostelussa Minna Saarelman kirjoittama Koirien nimipäiväkirja. Se perustuu koirien viralliseen nimipäiväkalenteriin ja avaa vähän taustoja piskien nimien takaa.

Ihan ensimmäiseksi herää tietenkin kysymys kenen mielestä koirat tarvitsevat oman, virallisen nimipäiväkalenterin? No Helsingin yliopiston mielestä tietenkin. Siksi he ovat vuonna 2011 julkaisseet virallisen koirakalenteriin lisäksi myös virallisen kalenterin kissoille ja hevosille. Miksi? No, onhan suomenruotsalaisillakin oma kalenteri.

Koirien virallisessa nimipäiväkalenterissa on joka tapauksessa 659 nimeä. Kasper Diem -blogi katsasti parhaimmat.

3.1. Embo
Jos koirasi vaatii että sen takalisto pyyhitään aina jokaisen ulkoilutuksen jälkeen tämä voi olla hyvä nimivalinta.

5.1. Lelu
Hyvä nimi lapsen ensimmäiselle koirille jota lähinnä heitetään ympäriinsä.

15.2. Sipsi
Nuolaise koiraasi. Maistuuko se suolaiselle? Nimeä se Sipsiksi.

2.3. Fanta
Kyllä koirakin voi olla sponsoroitu.

3.3. Jaffa
Kyllä koirakin voi olla sponsoroitu.

10.3. Frendi
Onko koirasi enemmän Chandlerin vai Joeyn näköinen? Ei, ei, sehän on ilmiselvä Monica! Frendit oli kyllä hyvä sarja.

26.3. Manne
Kasper Diem -blogin tietojen mukaan ensi vuonna olisi myös harkinnassa että nimet Ählämi, Somppu ja Mutiainen pääsisivät myös mukaan viralliseen kalenteriin.

5.5. Pössi
Täydellinen nimi huumekoiralle.

31.5. Honda
Jos ihmisen paras ystävä kerran vie sinut paikasta A paikkaan B, miksi et nimeäisi sitä moottoripyörän mukaan?

13.6. Vauhti
Huhujen mukaan tälle päivälle harkittiin myös nimiä Piri ja Spiidi. Taas kerran täydellinen nimi huumekoiralle.

25.8. Lumppu
Muita nartullesi sopivia nimiä voisi olla Lutka, Vosu tai Huora. Mutta on hyvää pitää mielessä että tällä hetkellä Lumppu on ainoa Helsingin Yliopiston virallisesti suosittelema nimi.

2.10. Master
Tulevaisuuteen tähyvä nimi jossa koira ei enää ole lauman nokkimisjärjestyksessä alimpana.

20.10. Kassu
Hetkinen! Miksi joku haluaisi antaa koirallensa ihmisen lempinimen, ja vielä näin kauniin?

23.10. Rape
Muuten hyvä nimi, mutta kansainvälisesti hankala.

26.10 Kulli
Ookoo, tämä ei sitten ole totta koska keksimme sen tähän väliin. Mutta muiden nimien perusteella jotenkin ei tunnu mahottomalta että tämä voisi olla mukana ensi vuonna?

8.12. Karelia
Karelia, takaisin! Stop!

25.12.
Miksi kaikille muille vuoden päiville on keksitty koiran nimi paitsi joulupäivälle? Eikö se vaikka voisi olla Jeesus-nimisten koirien nimipäivä?

31.12. Huppeli
Samaa sarjaa kun Kossu (21.5.), Bisse (7.8.), Whisky (28.11.) tai Jekku (8.4.). Kännissäkö nämä kaikki koirannimet on laadittu?

Loppu-arvostelu: Vaikka osa nimistä onkin vähän kummallisia kalenteri ansaitsee kuitenkin kiitoksen siitä että kaikkien aikojen paras koirannimi Peni, on mukana (9.4).

Arvosana: 8/10.

Tagged , , ,

Congrats, you have an all dog panel

Miesvaltaisuus voi olla ongelma alalla kuin alalla. Mutta pitää muistaa että yhteiskunnassamme on myös toinen kytevä ongelma – koiravaltaisuus. Tai niin kuin me täällä Kasper Diem -blogissa aina tapaamme sanoa kun törmäämme ongelmaan: Congrats, you have an all dog panel.

???????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????

Tiedäthän sen tunteen kun lääketehtaassa on juuri tehty läpimurto syöpälääkken kehitystyössä? Ja yrität saada selville miten se tehtiin, mutta saatkin vain vastaukseksi ”wuf wuf wuf wuf wuf”? Silloin on pakko huokaista syvään ja tokaista: congrats, you have an all dog panel.

Alldogpanel2

Entäs kun enkelisijoittajana olet kutsunut uuden start-up yrityksen edustajat pakeillesi ja kysyt nyt sen tärkeän kysymyksen: miten näette ette bisneksenne skaalautuu tulevaisuudessa? Ja saat vastaukseksi vain läähätystä? Silloin voit vain katsoa peiliin ja sanoa: congrats, you have an all dog panel.

Alldogpanel3

Puhumattakaan siitä kun taloyhtiön hallituksessa käydään vihdoin se tärkeä keskustelu siitä pitäisikö se pihan huonokuntoinen lehmus tänä kesänä kaataa? Ja kaikki alkavat murista kilpaa koska lehmus täyttää tärkeän reviirinmerkkausfunktion? Niinpä. Congrats, you have an all dog panel.

Alldogpanel4

Tai entäs kun kokoonnutte Nobel-lautakunnan kanssa ja kaikki ovat vahvasti yhtä mieltä siitä että kuivattujen siankorvien keksijä pitäisi palkita Nobelin rauhanpalkinnolla?

Silloin viimeistäänkin on aika sanoa se ääneen: congrats, you have an all dog panel.

Tagged , , ,