Tag Archives: demokratia

Demokratiantutkija: Ehkä ihan hyvä etteivät kaikki äänestäneet

Eduskunta

Eilen päättyneissä eduskuntavaaleissa äänestysprosentti jäi seitsemäänkymmeneen prosenttiin. Tätä pidetään ihan kelpona, mutta kansanvallan kannalta silti hieman ongelmallisena.

Bo Hager Helsingin yliopiston demokratian laitokselta on huolissaan.

”Kenellekään ei varmasti tule yllätyksenä jos kerron että demokratia ei näissä vaaleissa toteutunut sataprosenttisesti.”

Hager näpyttelee hetken taskulaskintaan.

”Sen sijaan sanoisin että demokratia toteutui sen sijaan nyt seitsemänkymmentäprosenttisesti.”

Demokratiantutkija Hager ei kuitenkaan ole ainoa joka on huolissaan. Puolueiden edustajat ovat yhtälailla harmistuneita äänestäjien epäaktiivisuudesta.

”Vaikea sanoa mitä tässä pitäisi enää tehdä että saataisiin ihmiset vaaliuurnille” toteaa Saaresmaan Jukka SDP:stä.

”Joka vaaleissa puhumme äänestyksen tärkeydestä, mutta silti äänestysprosentti pysyy vuodesta toiseen samana.”

Saaresmaan kasvoille nousee unelmoiva ilme.

”Voi vain kuvitella miltä meidänkin vaalitulos olisi näyttänyt jos nämä nukkuvat kolmekymmentä prosenttia kansasta oltaisiin saatu liikkeelle.”

Myös muissa puolueissa myötäillään Saaresmaata. Sekä Vihreät, Kokoomus, Vasemmisto, RKP, Kristillisdemokraatit että molemmat kommunistiset puolueet ovat yksimielisiä siitä että juuri heidän puolueensa menestys olisi ollut tyystin erilainen kunhan jokaikinen suomalainen olisi raapustaneet äänestyspäivänä numeron lappuun.

Demokratiantutkija Hager toppuuttelee kuitenkin.

”Niin, onhan se tärkeää äänestää, ja ei ole epäilystäkään että jos kaikki olisivat vaivautuneet vaaliuurnille se olisi muuttanut eilistä tulosta.”

Hager näyttää ensimmäistä kertaa masentuneelta haastattelun aikana.

”Mutta luultavasti se olisi kuitenkin vain käytännössä tarkoittanut että Teuvo Hakkarainen olisi saanut 1,6 miljoonaa ääntä enemmän kuin nyt.”

Tagged , ,

Kasper Diem -vaalikone

KASPER_DIEM__49619

Näin vaalien alla erilaisia vaalikoneita on netti tulvillaan. Mutta mistä sitä tietää mikä on juuri sinulle se oikea? Kokeile siis Kasper Diem -vaalikonetta – sinulla ei loppujen lopuksi ole mitään menetettävää.

Näin luet tuloksia:

Eniten a) -vastauksia
Sinulle ei valitettavasti löytynyt ehdokasta. Kokeile jotain muista sadoista vaalikoneista joita on tarjolla.

Eniten b) -vastauksia
Sinulle löytyi ehdokas, mutta demokratian kannalta on parempi ettemme kerro sitä.

Eniten c) -vastauksia
Oletko varma, meinaan se ei ollut edes vaihtoehtona? Parasta että teet testin uudestaan.

Kasper Diem -blogi. Demokratian asialla jo vuodesta 2013.

Tagged , , ,

Miksi eduskuntavaaleista vaietaan?

Vaalit

Kirjoittanut Bo Hager

Eduskuntavaalit ovat ovella, ja äänestyspäivään onkin enää pari viikkoa. Mutta vaikka kyseessä onkin elintärkeä tapahtuma demokratian kannalta vaaleista on tähän asti vaiettu tyystin. Herää kysymys miksi?

Sanotaan esimerkiksi että internet olisi lisännyt demokratian määrää yhteiskunnassa. Mutta vaikka minä käyn päivittäin netistä katsomassa säätiedot on ihan niin kuin koko vaaleja ei olisi olemassa jos Ilmatieteen laitosta on uskominen. Ja sekös on minusta omituista.

Mutta en minä tietenkään pelkän internetin varassa ole. Tilaanhan sen lisäksi monen sorttista moottoreista ja tekniikasta kertovaa aikakauslehteä. Mutta niitä selailemalla saa oikein etsimällä etsiä uutisia vaaleista. Miksi?

Ja entäs ulkona? Kyllä, kaupungeissa vaalimainoksia varmastikin on pilvin pimein, mutta entäs täällä minun mökilläni? Ei jälkeäkään! Tavallista metsää vain niinkuin ennenkin. Ja jos rusakot puhuvat vaaleista niin minun korviini ei ainakaan ole kantautunut mitään.

Edes niillä televisiokanavilla mitän minä seuraan vaaleista ei juuri puhuta. Ruotsin kanavilla ei alkuunkaan, ja BBC:lläkin käsitellään lähinnä sikäläisiä vaaleja. Miksi minua kiinostaisi Englannin alahuoneen asiat? Suomen vaaleista vaietaan siis myös kansainvälisesti.

Minun ainoa toiveeni onkin tällä hetkellä oikeastaan että ehdokkaat soittaisivat minulle suoraan ja kertoisivat minkälaista politiikkaa aikovat tehdä puolestani. Tai voi myös tulla käymään.

Soittakaa siis tai tulkaa käymään. Numeroni on luettelossa. Olkaa niin kilttejä. Olen niin yksinäinen kun ei täällä kukaan ikinä käy.

Tagged , , , , ,