Category Archives: Uncategorized

Ohjeita opintielle top 5

tumblr_mjiawqgknY1qzlrmoo1_400

Tällä viikolla useat ekaluokkalaiset ympäri Suomen aloittavat ensimmäisen koulupäivänsä. Mutta tiedätkö mitä valmiuksia kouluisilta vaaditaan nykyään? Tässä tärkeimmät ohjeet.

1. Ihan ensimmäiskeksi kannattaa tarkista oletko itse tarpeeksi kypsä saattamaan lapsen kouluun. Pysyttekö esimerkiksi puhumaan Perseideistä tirskumatta? Silloin olet myös valmis saattamaan lapsesi kouluun.

2. Nykyään pidetään tärkeänä ettei lasta suojeltaisi liikaa pettymyksiltä. Järjestä niitä siis runsaasti ensimmäiseksi koulupäiväksi. ”Isä, onko totta että kaikki koulussa saavat oman iPadin?” ”On, on.”

3. Joillakin lapsilla saattaa vielä kouluun mennessä ilmetä puhevaikeuksia, mutta vanhemmat saattavat olla niin tottuneita niihin etteivät huomaa niitä. Jos näin on älä huoli – muut lapset tulevat kyllä varmasti huomauttamaan niistä.

4. Jos olet hankkimassa lapselle puhelinta, muista sitten ettet anna sille mitään noloa iPhone 4:ää, koska se on sama kun antaisi jonkun lankapuhelimen mukaan kouluun. Kyllä sen pitää iPhone femma olla.

5. Koulukypsyyteen kuuluu henkisen valmiuden lisäksi myös motoriset kyvyt. Niitä ovat pyöräily, luistelu, uinti, judo ja ampumahiihto. Älä kuitenkin huoli jos lapselta uupuu jokin näistä valmiuksista – ei koulun ole tarkoitus olla mikään triathlonkisa. Mutta jos neljäkin viidestä on hallussa niin kaikki tulee menemään jatkossa hienosti!

Tagged ,

Huomautuksia veneilijöille eli top 10 turvallisuusvinkit

Stunning-photo-of-a-sunken-yacht-in-Antarctics

Veneilykausi käy nyt kuumimmillaan, mutta oletko varma että osaat veneillä oikein? Tässä Kasper Diem -blogin top 10 vinkit.

1. Muista että puhtaus on tärkeä osaa turvallisuutta! Älä siis ikinä veneile likaisella veneellä. Venettä ei kuitenkaan kannata desinfioida sisältäpäin liian tarkkaan, koska et halua sairaalabakteeria. Järki käteen siis myös vesillä!

2. Hyvään merimiestapaan kuuluu tatuoinnit. Jos et halua mennä oikealle tatuoijalle voit helposti hakata sellaisen itsekin, mutta jos haluat harjoitella ensin voit tehdä niin kimpaleeseen possua mistä ei ole poistettu nahkaa. Lihakimpale mihin on tatuoitu ankkuri on sitäpaitsi hyvä keskustelunavaaja grillatessa vierasvenesatamassa.

3. Jos veneessä ei ole pelastusliiviä voit sen sijaan pitää mukana tyhjää muovikassia joka on helppo täyttä ilmalla kun joudut veden varaan. Tosipaikan tullen tämä muovikassi voi lykätä hukkumistasi usealla sekunnilla.

4. Tarkista aina ennen matkaa lähtöä veneesi merikelpoisuus. Ai tuoko merikelpoinen? Ei ole minun mielestäni kyllä Hangon regattaan tuolla rötisköllä menemistä. Pliis.

5. Ankkuroidessa kova merenkäynti voi joskus häiritä meininkiä. Siksi vastuullinen veneilijä opettelee rakentamaan nopeasti pienen aallonmurtajan luonnon omista materiaaleista. Se on pieni vaiva josta on yllättävän paljon hyötyä.

6. Tarvittaessa maalaa veneesi moottori anastuskelvottomaksi. Hyviä aiheita ovat tällöin esimerkiksi hakaristit ja sukupuolielimet. Se on myöskin hyvä keskustelunavaaja vierasvenesatamassa.

7. Varmista aina ennen matkaan lähtöä polttoaineen riittävyys ja varapolttoaine, paitsi jos olet ruotsinlaivalla jolloin on kohtuutonta vaatia saada päästä kapteenin puheille tässä asiassa. Kyllä normaalissa reittiliikenteessä pitäisi olla nämä asiat huomoitu.

8. Muista kirjainyhdistelmä A.N.K.K.U.R.I – Aina Nakuileva Kippari Kiva Urhea Roisi Ihana. Muista se, mutta älä sisäistä sitä koska se on järjetön. Ehkä itse asiassa parasta jos et sittenkään opettele sitä ollenkaan.

9. Ota kuva veneestäsi ja moottoristasi. Kuva on hyvä olla jos vene varastetaan, jo vaikka ei varastettaisikaan niin onhan sitä mukava näyttää kavereille terassilla.

10. Vesiliikenteessä kuolleista lähes kaikki ovat varttuneita miehiä. Pitäisikö siis veneilyyn saada ikäraja? Se kyllä vähentäisi parrakkaiden kapteenien määrä, mikä olisi sääli. Koska kyllä parrakas kapteeni on aina uskottavampi kuin ei-parrakas.

Tagged ,

Olen hauska mies niinkuin Spede

BoHagerLiten

Kirjoittanut Bo Hager

Niin se kuulkas ihmiset on että koko ikäni olen ollut aikamoinen tarinaniskijä. Ja kun muilla ihmisillä saattaa iän myötä jutut mennä ”huonommiksi” niin minä taas olen säilyttänyt pilkkeen silmäkulmassa.

Ja niin ei sano pelkästään vanhat ihmiset, vaan minä olen eritoten nuorison suosiossa!

Katsokaas, joskus kun kuljen ostoskeskuksessa pojankloppijoukkion ohi minä saatan välillä letkauttaa heille jonkun hauskan kaskun.  Ja vaikka moni näistä pojista ensin saattaakin pyöritellä silmiään, usein ne kuitenkin räjähtävät pian hersyvään nauruun!

Mutta mikä parasta, jotkut näistä pojista eivät pelkästään naura, vaan usein myös kutsuvat minua Spedeksi. Kuvitella! Silloin olen pakahtua ylpeydestä, koska Spede oli kuitenkin hauskin ihminen jonka tämä maa on päällänsä kantanut. Että ei voisi tällainen ikäihminen suurempaa kunnianosoitusta saada kun se että verrataan itse huumorin mestariin, suureen Pertti Pasaseen! Ja se jos mikään todistaa että minulla on vielä tuiketta siinä kuuluisassa silmäkulmassa.

Joskus olen tosin saattanut ihmetellä kun jotkut näistä pojista on välillä myös kutsunut minua ”Urpoksi”. Sitä en silloin heti ymmärtänyt. Mutta sitten keksin että ne vertaavat minua tietenkin edesmenneeseen Urpo Leppäseen joka oli myöskin hauska mies! Urpohan oli oikein suosittu politiikko, ja myöskin perustamassa Perussuomalaisia joten ehtiväinenkin oli. Joten kyllä pienen miettimisen jälkeen Urpoksikin kutsuminen sai suupieleni nousemaan korviin!

Tämä minun hauskuuteni on tietenkin vaatinut kypsyttelyä. Voinkin kertoa että ei minua ennenvanhaan vielä sanottu Spedeksi – silloin ihmiset usein kutsuivat minua Taunoksi kuultuaan tarinani. Ai miksikö? No varmaankin siksi kun minä olin silloin nuorena aika hauskannäköinen, niin kuin lahjakas näyttelijä Tauno Palo.

On minua joskus sanottu Niiloksikin, Niilo Tarvajärven mukaan.

Tosin yhtä asiaa olen kyllä koko ikäni miettinyt, että kun ihmiset keksivät näitä vertauskohteita, niin miksi aina ”hiton” Spede ja ”hiton” Urpo?

Mutta sitten keksin että senhän täytyy olla vain ja ainoastaan siksi että olen niin ”hiton” hauska!

Tagged ,