Kasper Diem: Sunny Car Centerin lippu ilmestynyt Suomen korkeimpaan lipputankoon: ”Pitihän se arvata”

Hamina / Kasper Diem

Haminaan on tällä viikolla vihdoin päästy pystyttämään Suomen suurinta lipputankoa. Tätä satametrista kolossiahan on suunniteltu pitkään, ja vielä kaikkia ongelmia ei edes ole selätetty.

Vaikka lipputanko onkin kieltämättä pitkä, se on kuitenkin jakanut paikkakunnalla mielipiteitä. Kaikki eivät ole sen vetovoimasta turistikohteena varmoja – tai edes siitä onko hanke järkevä ylipäätään.

Kasper Diem -blogin saamien tietojen mukaan haminalaiset saivat kuitenkin tänä aamuna hieraista silmiään kunnolla kun satametrisen tangon huipulle oli ilmestynyt Sunny Car Centerin lippu.

Puhelimitse tavoitettu paikallinen asukas  Saaresmaan Jukka huokaa syvään.

”Olisihan se pitänyt arvata mikä oli tämän kaiken takana. Kaikki merkit viittasivat tähän. En vaan halunnut uskoa sitä itsekään.”

Sunny Car Centeristähän piti muutama vuosi sitten tulla Euroopan suurin autokauppa joka piti avata Hämeenlinnan läheisyyteen. Hanke kuitenkin kaatui erinäisistä syistä. Mutta nyt siis näyttäisi siltä että se on palannut.

Saaresmaa hieroo taas silmiään.

”Ihmettelinkin että kuka rakentaa satametrisen lipputangon venäläisestä teräksestä Haminaan. Mutta nyt tälle kaikelle saatiin siis selitys.”

Kasper Diem -blogin saamien tietojen mukaan Haminan kaupunginvaltuussa ei kuitenkaan ole aikaa ottaa kantaa lipputankohankkeen viimeisimpään käänteeseen, koska äänestää seuraavaksi siitä josko kaupunkiin saataisiin Guggenheim-museo vai ei.

 


0 Shares
Tagged , , ,