Kasper Diem: Perussuomalaisten edustaja osallistui kompastumisen seurauksena vahingossa kansallissosialistiseen marssiin

????????????????????????????????????

Kasper Diem -blogin saamien tietojen mukaan perussuomalaisia on taas nähty marssivan uusnatsien riveissä.

Itse kulkueessa astellut maahanmuuttokrittikko Saaresmaan Jukka vakuuttaa kuitenkin että kyseessä on tahallinen mustamaalauskampanja, ja että kaikki perustuu väärinymmärrykseen.

”Tämä saattaa kuulostaa uskomattomalta, mutta siinä kävi todellisuudessa niin että kompastuin mäenharjalla, kierin alas mäkeä, ja kun nousin seisomaan mäen alalaidassa huomasin olevani keskellä kansallismielisten marssia. Voit ymmärtää että olin siinä vaiheessa totta puhuen ymmälläni.”

Saaresmaan kertoo pyrkineensä tietenkin välittömästi pois kulkueesta huomatessaan sen luonteen.

”Yritin siinä sitten käsi neljänkymmenenviiden asteen kulmassa huitoa että stop, haluan pois. Mutta eihän siitä mitään tullut kun tungos oli niin iso. Kyllähän se tietenkin on myönnettävä että ulkopuolisen silmin sen on täytynyt näyttää erikoiselta. Varsinkin kun kaikilla muilla siinä kulkueessa oli käsi samalla tavalla ojossa.”

Saaresmaan Jukka kuvailee tapahtumaa epäonnisten sattumien sarjaksi.

”Mielenkiintoista on myös että sitä mäkeä alas kieriessäni olin myös jotenkin onnistunut sotkemaan raajani tämän marssivan järjestön T-paitaan joka ilmeisesti oli lojunut maassa, ja se oli nyt ylläni. Eikö olekin hullua?”

Saaresmaa pudistelee päätään epäuskoisena.

”Joskus sitä oikein miettii itsekin että mikä on todennäköisyys tämäntyyppiselle tapahtumasarjalle?”

Kasper Diem -blogin saamien tietojen mukaan Perussuomalaisten puoluejohdossa pidetään kertomusta uskottavana, eikä mitään syytä kurinpidollisiin toimenpiteisiin sikäli ole.


0 Shares
Tagged , , ,