Kasper Diem: Myös Lahden MM-kisojen lumi tuodaan Engannista

BritishSnow

Monia on viime aikoina askarruttanut se että tulevien Lahden MM-kisojen virallinen kisavesi tuodaan Englannista, vaikka kisat pidetään paikassa jossa kuuluisaa Salpausselän kirkasta pohjavettä luulisi olevan runsaasti tarjolla. Kisan järjestäjien mukaan tässä ei kuitenkaan ole ristiriitaa, koska valintaa perustellaan ekologisuudella.

Kasper Diem -blogin saamien tietojen mukaan tuonti ei kuitenkaan rajoitu pelkästään veteen. Myös Lahden MM-kisojen virallinen lumi tuodaan näillä näkymin Isosta-Britanniasta.

Kisojen järjestäjien mukaan syynä on tässäkin ekologisuus.

”Saattaa tietenkin kuulostaa erikoiselta tuoda lunta maahan jossa sitä on runsaasti omasta takaa. Mutta pitää ottaa huomioon että tämä on erityisen tasalaatuista, kisoja varten valmistettua ekolunta. Ja sellaista ei myyjien mukaan meillä Suomessa ole saatavilla.”

Lumi valmistetaan sitä varten rakennetussa laitoksessa Farnboroughssa Lontoon itäpuolella. Suomen valtio on avustanut laitoksen rakentamista.

”Jonkin verran hiilidioksipäästöjä tulee tietenkin siitä kun lumi kuljetetaan rekoilla kylmäkuljetuksena Suomeen. Mutta kun puhutaan sellaisista määristä jota tämän luokan kisat vaativat niin on hyvä muistaa että yksittäisen lumihiutaleen hiiljalanjälki jää kuitenkin hyvin pieneksi.”

Lunta on tilattu Englannista 160 miljoonaa kuutiota. Järjestäjien mukaan lumitilaus olisi muuten mennyt kotimaiselle toimittajalle, mutta ulkomailta tilaaminen ”tuntui luontevammalta”.

”Nyt täytyy vain toivoa ettei kisojen aikana sada liikaa tavallista luonnonlunta jotta kaikki tuontilumi saadaan levitettyä ladulle vaivatta. Siitä kun tulee taas turhaa lisätyötä jos suomalainen lumi täytyy ensin kärrätä pois.”


0 Shares
Tagged , , , , , , ,