Tietoa mainostajalle ›

Yhdistyneet rasistit: Olisiko Brexitin myötä ookoo lisätä kierroksia myös Suomessa?

brexit

Britannian viimeperjantainen päätös irtautua Euroopan Unionista on poikinut lukuisia lieveilmiöitä. Erityisen huolestuttavaa on että rasismi tuntuisi lisääntyneen ympäri Brittein saaria äänestyksen seurauksena. Media onkin raportoineet lukuisista tapauksesta joissa ihmisiä on käsketty ”painumaan kotiin” vaikka olisivat asuneet maassa koko ikänsä.

Britannian ero ei sinänsä suoraan vaikuta Suomen tilanteeseen. Mutta täälläkin tilannetta seurataan tietenkin mielenkiinnolla. Monia vannoutuneita rasisteja kiinnostaa esimerkiksi mahdollisuus pistää ranttaliksi myös kotimaassa äänestystuloksen seurauksena.

Rotu-oppia kannattava kansalainen Saaresmaan Jukka näkee nykytilanteessa tuhannen taalan paikan.

”Rasistina minun on aina otettava huomioon että aina on niitä jotka eivät kannata tätä aatetta. Mutta jos ksenofobia saa jalansijaa euroopanlaajuisella tasolla myös meilläpäin saattaisi olla mahdollisuus voimakkaampaan muukalaisvihaan.”

Saaresmaan mukaan rasisitien elämä onkin tällä hetkellä tehty yhteiskunnassamme turhan hankalaksi.

”Ei saisi ollenkaan laittaa omaa turhautuneisuuttaan ulkomaalaisten syyksi. Voitko kuvitella? Vähempikin ketuttaa.”

Saaresmaan mukaan rasismi-aattella on sitäpaitsi harmittavaisesti ollut paljon vastoinkäymisiä pitkin kevättä.

”Olimme rasisit-kollegoideni kanssa ennakoineet turvapaikanhakijoiden aiheuttamia levottomuuksia ilmojen lämpiessä, mutta nyt niitä ei näköjään tullutkaan. Suoraan sanoen tämä rauha yhteiskunnassa on nyt turhauttavampaa kuin aikoihin.”

Saaresmaan Jukka nojaa vuoden 1991 Nissan Primeraansa ja sytyttää itsekäärityn savukkeen.

”Mutta nyt tämän brexitin myötä näkyy onneksi taas valoa rasismihorisontissa. Olisiko siihen mahdollista päästä mukaan millään kulmalla? Aika näyttää.”


Tagged , , ,