Arvioinnissa tämän vuoden äitiyspakkaus

Tänään on vihdoin vuorossa Suomen vastine Oscar-gaalalle, nimittäin vuosittainen äitiyspakkauksen julistus. Kyseinen tapahtumahan on ollut kansakuntamme ykkösgaala jo vuodesta 1938, eli vain muutaman vuoden vähemmän kuin Oscarit joita on jaettu vuodesta 1929. Pakkauksen sisältö onkin perinteisesti ollut verotietojakin tarkemmin varjeltu salaisuus, jonka lanseeraus on perinteisesti herättänyt runsaasti keskustelua.

Äitiyspakkaus2016

Mitä tämä vuoden pakkaus sitten pitää sisällään? Tietenkin kaikki mitä vauva tarvitsee, ja sen lisäksi kondomeja. Miksi ehkäisyvälineitä, kysyt? Se on valtion tapa sanoa että vauvat ovat kivoja, mutta jotain rajaa sentään.
Tänä vuonna äitiyspakkauksen kokonaiselämykseen kuuluu myös erikseen alasladattava ”aikuisten värityskirjoista” tuttu värityskuva sen varalta että vauvan hoitaminen käy jossain vaiheessa tylsäksi.

Äitiyspakkaus2016

Valikoima on joka tapauksessa perinteiseen tapaan yltäkylläinen. Huomion kiinnittää tämän vuoden uutuus, ruskea korvallinen toppapuku jolla voi naamioida vauvan nalleksi. Se onkin tarpeen jos vauva joutuu Leonardo DiCaprion tapaan karhun hyökkäykseen kohteeksi ja joutuu leikkimään kuollutta. Silloin on nimittäin hyvä jos karhu luulee vauvaa samaksi lajiksi.

Entäs mikä oikean alareunan kolmio on? Kuolaliina. Myös tarpeellinen uutuus, koska vauvat erittävät jossain vaiheessa painonsa verran kuolaa vuorokaudessa.

Äitiyspakkaus2016

Vinkki: vauvaa kannattaakin siksi alussa pitää mahdollisimman paljon selällään, jolloin kuola valuu takaisin suuhun ja kuolalappua ei tarvita.

Äitiyspakkaus2016

Äitiyspakkauksessa on perinteisesti kiinnitetty huomiota sukupuolineutraaliuteen, mutta tänä vuonna yhteiskunnan uniikeista virtauksista johtuen ulkohaalari tulee tänä vuonna vaihtoehtoisesti tyttöjen tai poikien mallisena*. Tyttöjen malli on kivan naisellinen kun taas poikien macho-asuun kuuluu pikkuiset tulenkestävät action-hansikkaat ja miehekkäät töppöset jotta mies-vauva pääsee alusta saakka seikkailun makuun.

*Tämä ei ole totta. Se on sama puku jonka alaosan saa vetoketjulla kiinni makuupussiksi.

Äitiyspakkaus2016

Funktionaalisten monitoimivaatteiden lisäksi pakkaus haluaa kuitenkin myös vastata pehmeämpään puoleen, ja siksi se sisältää tämän pehmoeläimen jonka raajat on sidottu solmulle. Itse pienen vauvan vanhempana me täällä Kasper Diem -blogissa haluaisimme kuitenkin korostaa että näin ei kuulu tehdä itse vauvan raajoille. Siitä ei tule kuin harmia, uskokaa pois. Monien mielestä pehmoeläin näyttäisi myös nukkuvan, mutta meidän tulkinnan mukaan eläin on koomassa koska se on syönyt leppäkertun.

Entäs muistatteko viime vuonna julkistetut Suomi-emojit? Niitä on tänään täydennetty tällä äitiyspakkauskuvalla, koska monet eivät tiedä että tämän päivän vauvat lähettävät Snapchat-viestejä heti syntymästään saakka, ja siksi tämä merkki on tarpeen jotta he voisivat ilmaista itseään. Vauvat kun eivät osaa kirjoittaa.

KelaEmoji

Loppuarvostelu: Nyt on sanottava että niin kuin Oscareissakin turhan paljon huomiota annetaan vaatteiden ulkonäölle, kun oikean huomion pitäisi kohdistua sisältöön. Ja tämä sisältöhän on maailmanlaajuisesti aivan poikkeuksellinen. On helppo unohtaa että kyse on hyödyllisestä, tarpeellisesta ja täysin uniikista konseptista jonka liian helposti ottaa itsestäänselvyytenä.
Ja nyt siis puhumme äitiyspakkauksesta, ei Oscareista.

Arvosana: 5/5. Kauan eläköön äitiyspakkaus!

PS. Muodista kiinnostuneet voivat tarkastella viimeisen kahdenkymmenen vuoden äitiyspakkauksia täällä. Varsinkin vuoden 1997 pelkistetty pakkaus puhuttelee meitä täällä Kasper Diem -blogissa.

Tätä postausta sponsoroi Kela , jolla on muuten kuin sattumalta käynnissä äitiyspakkauskisa Instagramissa:

”Jaa kuva äitiyspakkausmuistostasi tunnisteella #äitiyspakkausmuisto ja @kela_fpa Instagramissa ja voita lapsiystävällisiä palkintoja! Vuoden 2016 äitiyspakkauksen julkistamisen kunniaksi järjestämme kuvakilpailun. Arvomme lapsiystävällisiä palkintoja kaikkien kuvia jakaneiden kesken koko kilpailujakson ajan. Kilpailuaika on 4.3.–17.4.2016. Osallistu arvontaan jakamalla kuva omasta äitiyspakkausmuistostasi. Kuvan tietoihin tulee merkitä tunniste #äitiyspakkausmuisto ja merkitä Kelan Instagram-tili @kela_fpa. Instagram-tilin tulee olla avoin.”


0 Shares
Tagged , , , , ,