Monthly Archives: December 2015

Tammivegaani

KasperVegan

Hyviä uutisia lukijat,

Me täällä Kasper Diem -blogissa olemme päättäneet osallistua tammikuussa vegaanihaasteeseen. Vegaani-mikä? No vegaani-ollaan-syömättä-lihaa-tammikuun-ajan-haaste. Ja kalaa. Ja munia. Ja juustoa. Ja kahvimaitoa. Ja tuleekohan tämä nyt onnistumaan alkuunkaan?

Kasper Diem -blogin perustajalla, vuoden graafikko 2013 Kasper Strömmanilla on kuitenkin painavat syyt osallistumiseensa.

”Suurin syy miksi haluan kokeilla vegaaniutta kuukauden ajan on naapurini Jari, joka lupasi olla vegaanituutorini tammikuun ajan. Se kuulostaa nimittäin ihan taianomaiselta. Sanotte siis että minulla on henkilökohtainen ravinto-ohjaaja käytössä kuukauden ajan? Ja saan vielä reseptejä sähköpostitse? Lopettakaa.

Näen jo edessäni miten Jari tule katumaan tätä. Voin nimittäin nyt jo kuvitella miten Jarilla on ollut stressaava päivä töissä ja haluaisi vain ottaa rennosti kotona, ja sitten iltapimeällä minä ilmestyn yhtäkkiä koputtelemaan ikkunan taakse ja huudan vaimeasti pimeässä ”JARI, MILLOIN LIOTETAAN LINSSEJÄ?”

Toisessa kuvitelmassa syön pihalla pakkasessa jogurttia suoraan purkista (rakastan jogurttia), mutta Jari huomaa sen, syöksyy ulos asunnostaan painien minut lumeen ja vääntää väkisin lusikan kädestäni. Ja minä huudan ”VIHAAN VEGAANEJA” mutta Jari ei sano mitään, kävelee vain päätään pudistellen sisään lusikka kädessä. Ja minä tajuan että hän on oikeassa, maidon juonti on outoa, ja poskelleni vierii yksi iso suolainen kyynel joka jäätyy pakkasessa.

Oikeastaan odotan jo että tulisi tammikuu että saan kokeilla tätä ruokavaliota.”

Vegaanihaaste. Kuulostaa liian hyvältä ollaakseen totta. Osallistu sinäkin täällä.

Kasper Diem -blogi seuraa vegaanihaasteen sujumista tammikuun 2016 ajan.

 

Tagged , , ,

Kolme huomiota uudesta Star Wars -elokuvasta

Kasperstar

Nyt kun kaikki pro-fanit ovat kaikella todennäköisyydellä nähneet uuden Star Warsin voimme vihdoinkin puhua siitä suoraan ja kiertelemättä.

On toisin sanoen spoilerien aika.

Starwarsspoiler

Niille jotka eivät ole nähneet filmiä ei kuitenkaan ole syytä huoleen, sillä elokuva on käytännössä uudelleenfilmatisointi ensimmäisestä Star Warsista vuodelta 1977 (Episode IV). Suuria yllätyksiä ei siis ole tiedossa.

On kuitenkin tärkeä että puhumme kolmesta asiasta.

1. Elokuvan alussa Finn varastaa Poen kanssa TIE fighterin, mutta ei pääse lähtemään koska sen lohkolämmittimen johto on kiinni galaktisessa sähkötolpassa, tai jotain sinnepäin. Mutta jos kyseessä on niinkin sofistikoitunut laite kuin Wiredin artikkeli antaa ymmärtää (liikkuu ionimoottorilla tai magneettisella induktiolla), niin luulisi että TIE fighter pysyisi paikoilaan vaikka magneetin voimin sen sijaan että se olisi sidottu kiinni lattiaan? Vaadimme siis jatkossa uskottavampia käsijarruja avaruusaluksiimme.

Finn

2. Miten on mahdollista että Finn käyttää lasermiekkaa niin sujuvasti? Tarinassa kaveri on omien sanojensa mukaan kuitenkin ollut koko elämänsä ajan jonkinnäköinen Stormtrooper-siivooja, joten tuntuu epäuskottavalta että tähän koulutukseen olisi kuulunut kovinkaan monta valomiekka-workshopia. Silti Finn miekkailee lumisessa metsässä varsin sujuvasti Kylo Reniä vastaan, joka on sentään saanut jediritarin koulutuksen ja lienee sikäli universumin parhaita miekkailijoita. Just sayin’.

3. Lehdet ovat myös kirjoitelleet paljon siitä että Sara-Maria Forsberg on kehittänyt elokuvaan maagisen avaruuskielen, ja että Joonas Suotamo näyttelee Chewbaccaa. Mutta miksi emme ole saanet lukea riviäkän Vesa-Matti Loirin cameoroolista Luke Skywalkerina?

luke-skywalker-the-force-awakens-costume-revealed

Mutta. Kymmenvuotinen minämme vihaisi meitä kun sanomme tämän, mutta kaksi tuntia avaruustaistelua käy vähän tylsäksi. Elokuva olisi toisin sanoen kaivannut enemmän suvantokohtia.

Anteeksi taas, kymmenenvuotinen minämme.

Tuleeko tämä seikka toisaalta estämään meitä jonottomasta seuraavaa Star Wars elokuvaa kun se tulee ulos vuonna 2017?

No ei todellakaan.

Jussistar

 

 

Tagged ,

On korkea aika että tutustumme Rafaeliin

Rafael

Lukijat!

On korkea aika että kaikki tutustumme Rafaeliin. Siis kuka? No ensiksi meidän kaikkien on hyvä tietää nämä perusfaktat.

• Kävelee ympäriinsä vuoden ympäri T-paidassa niin kuin ei tuntisi ääreisverenkierron käsitettä laisinkaan.
• Muuttanut São Paulosta Helsinkiin vuosi sitten.
• Ei vielä puhu suomea täydellisesti, mutta sen verran hyvin että kääntää sujuvasti filmin Edward Scissorhands muotoon Edward Fiskarskäsi.
• Saa keväällä pienen brasilialais-suomalaisen vauvan. Vuoden vauva 2016?

Nyt Raffen olisi tosin tarve pitää vauva vaipoissa, ja koska hänen edellinen työpaikkansa Gula Villan on vain auki kesäisin haussa on jotain muuta. Brasiliassa Rafael työskenteli ekologian parissa, mutta vastaavan työpaikan saaminen ennen kuin osaa suomea täydellisesti on ehkä vähän turhan optimistista, joten parasta nyt vain aloittaa jostain. Ehkä paikasta missä portugalin taidosta on hyötyä?

Joka tapauksessa, yhdessä löydämme varmaan jotain mielekästä tekemistä – meilaa suoraan Raffelle rafaelgodoydetoledo1@gmail.com jos voit auttaa. LinkedIn-profiilia voit tarkastella tästä.

Onhan kysessä sitäpaitsi todennäköisesti vuoden rekrytointi 2016.

Kasper Diem -blogi seuraa vuoden 2016 aikana Rafaelin edesottamuksia kunnes hän löytää järkevän työpaikan.

Tagged , ,