Hallituksen kesäsinkku julki

Suomen hallituksen kesäsinkku on julkaistu tänään. Kaikessa hiljaisuudessa valmisteltu kappale on cover-versio amerikkalaisyhtye Beastie Boysin Sabotage-kappaleesta, ja Trio S -nimellä kulkeva kokoonpano on silminnähden tyytyväisiä lopputulokseen.

BeastieTrio

”Tässä on kyseessä kunnianosoitus kaikkien meidän lempiyhtyeellemme Beastie Boysille. Olemme kaikki kasvaneet tämän yhtyeen musiikin myötä aikuisiksi poliitikoiksi, joten se oli meille luonnollinen valinta. Ja varsinkin  Adam Yauchin aikaisen poismenon jälkeen meistä kaikista tahoillamme on tuntunut jo pidemmän aikaa että haluamme osoittaa jollain tavalla kunniaa.”

Kysymykseen siitä miksi juuri räp-levy hallitus on yksimielinen.

JuhaD

”Vietämme paljon aikaa yhdessä, ja jossain vaiheessa huomasimme vain spontaanisti puhelaulavamme eli räppäävämme toisillemme. Olimme kaikki liikuttavan yhtä mieltä siitä että meidän on ihan pakko tehdä tästä jotain enemmän. Alex S olisi kylläkin halunnut tehdä Raptori-coverin, mutta päädyimme tähän kappaleeseen koska se vastaa hallituksemme sanomaa paremmin.”

Kysymykseen siitä tullaanko eduskunnassa tulevaisuudessa näkemään rytmikkäittä puhelauluväittelyitä eli ns. rapbattleja hallitus on kuitenkin vaitonainen. Keskustan Juha Sipilä antaa sen sijaan mikrofonin yllättävästi  pudota maahan ennen kun poistuu käsiään viittoen lavalta.

”Kiitos, ei enemmän kysymyksiä. Juha Sipilä over and out.”


0 Shares
Tagged , ,