Tykkäsin ja olin toisaalta tykkäämättä asioista Facebookissa kahdenkymmenen minuutin ajan. Näin siinä kävi

Facebook_like_thumb

Facebookin väitetään antavan yksipuolisen kuvan maailmasta koska sen uutisfeedi muokkautuu sen perusteella miten tiuhasti tykkäys-nappulaa painelee. Viime aikoina netissä onkin pyörinyt kokeita missä tykätään kaikesta ja toisaalta ei mistään selvittäkseen miten algoritmi toimii. Mutta entäs jos yksinkertaisesti tykkää joistain asioista ja on tykkäämättä toisista? Päätin kokeilla kahdenkymmenen minuutin ajan.

Aloitin kokeilun tykkäämällä vauvan kuvasta jonka nimi oli Kasper. Onhan se niin kaunis ja sointuva nimi. Heti sen jälkeen olin tykkäämättä vauvan kuvasta jonka nimi oli Jere. Tämän perusteella mikään ei muuttunut feedissäni.

Seuraavaksi päätin tykätä keramiikasta innostuneen tuttavani statuksesta joka ilmoitti että hänen ensimmäisen poikansa nimeksi tulee Dreijo. Sen sijaan päätin olla tykkäämättä kaikista lasten kuvista joiden nimet eivät olleet Dreijo tai Kasper. Niitä riitti. Tykkäämättä jättäminen oli yllättävän helppoa.

Nyt pidin pienen tauon. Koetta oli jatkunut jo muutaman minuutin, ja mikään ei ollut vielä muuttunut mihinkään suuntaan. Mielenkiintoista.

Tämän jälkeen odotin tietenkin että minuun olisi kohdennettu lapsiin liittyvää mainontaa, mutta feediini ilmestyi vain mainos missä pakettiauto oli pysäköity isoon lerpattavaan telttaan. Tätä telttaa mainostetiin ”autotallina”, ja on mainos jota minulle on tyrkytetty jatkuvasti parin viime vuoden aikana. Tämä on sikäli outoa koska en ole ikinä omistanut pakettiautoa, mutta oli kuitenkin helpottavaa huomata ettei mikään ollut muuttunut.

Jatkoin koetta.

Nyt tajusin etten ollut tökännyt ketään vuosiin. Oliko tämä toiminto vielä olemassa? Oli. Luovuin kuitenkin nopeasti suunnitelmasta koska tökkääminen on kuumottavaa ja outoa eikä kukaan ymmärrä mitä se tarkoittaa.

Feedini pysyi entisen kaltaisena.

Alunperin olin ajatellut että tämä koe jatkuisi pitkälti 2020-luvulle, mutta koska olin jo perin kyllästynyt päätin lopettaa kokeen kahdenkymmenen minuutin jälkeen ja nostin katseeni ylös tietokoneesta.

Elämänfeedissäni lapset oli sillä välin rakentanut ison lerpattavan teltan kahden tuolin varaan ja leikkivät pitävänsä keramiikkapajaa.

Päätin kokeen ja kävin tökkäämässä lapsia sormella vatsaan. He hymyilivät ja nostivat peukun ilmaan hyväksymisen merkiksi.


0 Shares
Tagged