Kokeilu: pyörätiet viikonloppuisin parkkipaikoiksi Helsingissä

Parkkipaikka2

Pääkaupunkiseudun parkkipaikkatilanne helpottuu lähiaikoina uuden kokeilun ansiosta kun pyörätielle pysäköiminen viikonloppuisin sallitaan.

Helsingin kaupungin liikennesuunnittelija Bo Hager on toiveikas uuden järjestelyn suhteen.

”Ihmiset pysäköivät joka tapauksessa pyörätielle, joten miksi ei saman tien tehdä siitä laillista? Näin ei turhaan kriminalisoida kunnon kansalaisia jotka haluavat vain ihan nopeasti käväistä paikoissa ilman että joutuu tuhlaamaan aikaa parkkipaikan etsimiseen. Ja jos kokeilu kokemusten perusteella muuttuu pysyväksi ja jokapäiväiseksi voimme pitkällä tähtäimellä olla louhimatta pari uutta parkkiluolaa keskustaan. Voisi sanoa että kyseessä on win-win -tilanne.”

Autonomistaja Saaresmaan Jukka pitää kokeilua järjen voittona.

”Olen vuosikaudet seurannut miten suunnitteiljat ovat yrittäneet saada kasvavia automääriä mahtumaan ahtaaseen kantakaupunkiin, vaikka ratkaisu on koko ajan ollut silmiemme edessä pyöräteiden muodossa. Joskus yksinkertaisimmat ratkaisut ovat niitä parhaita.”

Aloitteen vireille panneessa Kokoomuksen valtuustoryhmässä ollaan myös hyvin tyytyväisiä kokeiluun.

”Erittäin tarpeellinen piloottihanke. On sanomatta selvää että tästä on tietenkin jo nyt tullut muutamalta yksittäiseltä pyöräilijältä negatiivista palautetta, mutta täytyy muistaa että liikenteessä autoilijan sana painaa enemmän, koska auto on isompi. Siinä mielessä voisi siis sanoa että tämä ryhmämme pysäköintialoite noudattelee luonnonlakeja.”

Bulevardilla pysäytetty polkupyöräilijä Marjatta on myös yllättävän ymmärtäväinen kokeilua kohtaan.

”Ai pyöräteistä parkkipaikkoja? No eipä siihen suurta eroa tule nykyiseen käytäntöön, ainakaan tällä kadunpätkällä. Kai se on sitten viimeistään nyt hankittava se auto jos ei kerran pyörällä pääse jatkossa liikkumaan. Tiedätkö, ainoa syy miksi en ole vielä hankkinut sitä on koska olen niin köyhä. Siinäkin mielessä en ansaitse pyörätietä, maksanhan niin vähän verojakin. Parasta vaan että tiestöä pääsee käyttämään ne jotka siitä maksavatkin.”

Kaupunginhallituksessa otetaan seuraavaksi käsittelyyn aloite joka nostaisi nopeusrajoituksen 60 km/h koko kaupunkialueella, koska ”nykyinen köröttely turhauttaa”.


0 Shares
Tagged , , ,